AVI kiristi koronatoimia – tällaiset vaikutukset Nurmijärvellä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uusia rajoituspäätöksiä 23. joulukuuta. Nurmijärven kunta on koonnut tiedotteeseensa aluehallintoviraston rajoitusten vaikutukset Nurmijärven toimitilojen käyttöön ja kunnan palveluihin.

Aluehallintoviraston uudet määräykset koskevat kokoontumisia ja tilojen käyttöä, ja ne tulevat voimaan 28. joulukuuta alkaen. Koronapassia ei voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.

Uudellamaalla kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kolmeksi viikoksi ajalla 28.12.2021–17.1.2022. Asiakas- ja yleisötiloja suljetaan 28.12.2021–10.1.2022

Lisäksi alueelle on annettu tartuntalain mukainen määräys tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta. Sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa ajalla 28.12.2021–10.1.2022. Määräys tilojen sulkemisesta tarkoittaa sitä, että kaikki seuraavat julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat pitää sulkea:

- joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat

- yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat

- tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat

- huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat

- sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat

- kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan. Lisäksi tiloja voi käyttää lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Päätös tilojen sulkemisesta ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Aluehallintoviraston määräykset koskevat kaikkia Nurmijärven alueen toimijoita, heidän tilojaan ja tapahtumia.

Nurmijärven kunnan toimitilojen käyttöön ja palveluihin rajoitukset vaikuttavat seuraavasti:

Nurmijärven kirjastot ovat edelleen auki normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Kirjastoissa ohjeistetaan terveysturvalliseen asiointiin. Turhaa oleskelua kirjastossa tulee välttää. Kirjastojen tapahtumat on peruttu 28.12.2021–17.1.2022.

Uudet rajoitukset eivät vaikuta nuorisotiloissa järjestettävään nuorten toimintaan.

Aluehallintoviraston päätöksen 23.12. mukaisesti Nurmijärvellä kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kolmeksi viikoksi ajalla 28.12.2021–17.1.2022. Näin ollen sisätiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia ei järjestetä kunnan toimesta, eikä kunnan toimitiloissa.

Kunnan liikuntapalvelut ei järjestä aikuisten ryhmäliikuntatapahtumia sisätiloissa 28.12.2021–17.1.2022. Kunnan liikuntapalvelut on peruuttanut yleisöluistelutilaisuudet Klaukkalan jäähallissa 28.12.2021–17.1.2022.

Kunnan koulujen liikuntasalit suljetaan. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan.

Ulkokentät, kuten ulkojääkentät ja lämmitettävä tekonurmi pysyvät avoinna. Kentillä on noudatettava turvavälejä ja mahdollistettava muille käyttäjille turvallinen harrastaminen. Kirkonkylän tekojään pukuhuoneet on suljettu 28.12.2021-10.1.2022.

Aluehallintovirasto on sulkenut alueen uimahallit 28.12.2021-10.1.2022. Rajamäen Uimahallin on näin suljettu.

Nurmijärven kunnan päiväkodit ovat auki aiemmin tiedotetun joulunajan mukaisesti. Koulut ovat joululomalla 23.12.2021-9.1.2022. Nurmijärven kunta tiedottaa rajoitusten ja suositusten vaikutuksista kunnan päiväkoteihin, kouluihin ja lukioon loppiaisviikolla 2022.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut