Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Oikeusistuin ei keskeyttänyt Uudenmaan koronasulkua – Avin päätöksistä tullut 15 valitusta

Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) koronarajoituspäätökset pysyvät toistaiseksi voimassa, sillä Hämeenlinnan hallinto-oikeus ei tällä hetkellä keskeytä päätösten toimeenpanoa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat, joka on haastatellut hallinto-oikeustuomari Ari Koskista.

Avi päätti juuri ennen joulua sulkea Uudellamaalla kokonaan monia asiakas- ja yleisötiloja, joihin lukeutuvat muun muassa urheiluharrastuksiin käytettävät sisätilat. Joulun jälkeen avi teki vastaavan päätöksen Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueille. Avi on päättänyt myös muista koronarajoituksista alueellaan.

Etelä-Suomen avin päätöksistä on HS:n jutun mukaan tullut joulun ja välipäivien aikana noin 15 valitusta. Valitukset lähtevät seuraavaksi aluehallintoviraston lausuttavaksi.

Hallinto-oikeus ei ole vielä ratkaissut valituksia, mutta se päätti olla käyttämättä mahdollisuuttaan estää viranomaisen päätöksen täytäntöönpano nopeallakin aikataululla. Pohjois-Suomessa kuntosalit saivat viime viikolla avata ovensa uudelleen, kun Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päässä keskeyttää avin päätöksen toimeenpanon.

Muokattu 3.1.2022 kello 14.41: Lisätty tieto Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueiden sulkupäätöksestä sekä muista rajoituksista alueella.