Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronakevät synnytti kirjan henkilökohtaisesta Jumalan kokemisesta ja hiljaisesta rukouksesta

Kun koronasulut keväällä 2020 keskeyttivät suuren joukon toimintoja, myös Nurmijärven seurakunnan seurakuntapastori Anni Pesosen kalenteri tyhjeni.

– Jumalanpalvelukset vähenivät kolmannekseen, kun niitä järjestettiin ainoastaan Nurmijärven kirkossa. Myös kasteet ja häät siirtyivät, Pesonen kertoo.

– Silloin tuli sellainen ajatus, että olisi kiva kirjoittaa. Ryhdyin kirjoittamaan siitä, mitä olen päätynyt ajattelemaan kristinuskosta ja mitä se minulle merkitsee, hän jatkaa.

Näin sai alkunsa Pesosen syksyllä julkaistu Credo – Tieni mystiikkaan -teos, joka voitti Vuoden kristillinen kirja 2021 -kilpailun. Voittajakirjan valitsi piispa Mari Leppänen.

Kirjan Credo –osassa Anni Pesonen käsittelee uskontunnustuksen perusasioita.

– Pyrin mahdollisimman paljon päiväkirjatyyliin ja yritin pitää vilpittömyyden asteen päiväkirjamaisena, Pesonen kertoo.

Hänen mukaansa kristillisessä kirjallisuudessa puhutaan liian vähän sekä teoriasta että siitä, miten asiat itse kokee. Akateemisessa teologisessa maailmassa ei Pesosen mukaan voi ikinä sanoa, että jokin puhuttelee itseä, koska se veisi uskottavuuden.

– Tietenkin se, miten kokee Jumalan, on henkilökohtaista. Kirjassani halusin luoda traditiota uudenlaiselle keskustelulle.

Sitten luku nimeltä Rukous alkoi paisua, ja Pesonen päätti, että se muodostaisi kirjan toisen osan.

– Olen itse täysin innostunut sanattomasta rukouksesta, ja halusin pistää paperille, mitä olen siitä kokenut ja oppinut.

Kirjailijan saamaan palautteen mukaan hyvin suuri osa lukijoista on pitänyt Credo -osasta, mutta Tieni mystiikkaan -osa on saanut heidät liekkeihin.

– Ihmisessä pitää olla samantapaista jumalankaipuuta kuin minulla, että siihen syttyy. Eihän moni edes tiedä, että kristinuskossa on niin syvää hiljaisuudessa ja mielen vaikenemisessa lepäävää perinnettä.

Perinteellä Anni Pesonen tarkoittaa keskiaikana luostareissa elänyttä hiljaisen rukouksen perinnettä, joka painui pinnan alle, kun luostarit reformiaikana suljettiin.

Pesosta itseään hiljaisessa rukouksessa on vetänyt puoleensa lapsesta asti jatkunut jumalankaipuu ja se, että lopulta sanat eivät enää tuntuneet vievän rukouksessa pitemmälle.

– En saanut pelkistä sanoista juuri mitään. Mitä enemmän aloin päästä sisälle mielen hiljaisuuteen ymmärsin, että olen kaivannut tätä ja tämä tuntuu Jumalan läheisyydeltä, hän kertoo.

Kokemus on hänen mukaansa samantapainen kuin joogassa tai mindfulnesissä.

– Ihmisen psyyke ei ole kovin erilainen eri puolilla maailmaa.

Tärkeää hiljaisen rukouksen harjoittamisessa on Pesosen mukaan säännöllisyys, se että istuu kerran päivässä alas ja varaa aikaa rukoukselle.

– On hyvin henkilökohtaista, kuinka rukoilee voidakseen tuntea jumalyhteyden. Minulle se on rukouksen kotitalossa vaeltelua. Lauletaan, puhutaan Jumalalle ja vaietaan Jumalan yhteydessä, Pesonen kertoo.

– En pyri siihen, ettei saisi olla sekoitusta, rakastan hengellisiä lauluja ja virsiä. Minulle mielen hiljaisuus on tärkeä, muuten en haluaisi tai jaksaisi rukoilla niin paljon.