Ostajat ovat edelleen aktiivisia, mutta pula hyvistä myytävistä asunnoista on suurin jarru markkinoilla.
Näin ennakoi Suomen kiinteistönvälittäjät (SKVL) asuntomarkkinaennusteessaan, joka koskee ensimmäistä neljännestä vuonna 2022.
Suurten ikäluokkien lisääntyvä liikehdintä tuo mielenkiintoisen lisän markkinoihin, kun koronan aiheuttama epäröinti väistyy, SKVL tiedottaa.
Vuosituhannen ennätysvuosi 2021 päättyi SKVL:n mukaan odottavissa tunnelmissa.
– Asuntomarkkinoilla on vedetty henkeä ja alkaneelta vuodelta 2022 odotetaan jatkuvan hyvän kysynnän myötä loivaa hintojen nousua, SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg sanoo tiedotteessa.
– Toivomme, että myyjät rohkaistuisivat aloittamaan myynnin, jotta markkinoille tulee ostettavaa, myös heille itselleen. Nyt tilanne lukkiutuu siihen, että ostettavaa ei löydy ja oman asunnon myyntiä pantataan. Asuntomarkkinat ovat muna-kana-tilanteessa.
Asuntomarkkinat ovat muna-kana-tilanteessa.
Jussi Mannerberg
Kiihtyneen koronaepidemian vaikutus markkinoihin on SKVL:n mukaan hyvin lievä, sillä ostajien maksukyky on hyvä ja rahoitusmarkkinat ovat pysyneet motivoivina, huolimatta edelleen jatkuvista haasteista ja viiveistä pankkien palveluissa.
Kasvukeskuksissa on suurimmat odotukset asuntokaupan suhteen, mutta alueelliset erot paikkakuntien välillä voivat olla suurehkoja oikeanlaisen tarjonnan puuttuessa.
Lisäksi kiinteistönvälittäjät tiedottaa, että uudempien omakotitalojen kova kysyntä jatkuu edelleen. Suuremmat asunnot kiinnostavat myös kerrostaloissa ja vuokramarkkinoilla.
Suuret ikäluokat luovat markkinoille liikettä tulevina vuosina.
– Suuret ikäluokat tulevat olemaan liikkeellä sekä myyjinä että ostajina. Seuraavina vuosina tulemme näkemään merkittävissä määrin asunnonvaihtajia kasvavasta ikääntyvästä ikäluokasta. He ovat myymässä isompia asuntojaan ja vastaavasti kysyntä isommista asunnoista on korkealla, Mannerberg kertoo tiedotteessa.
Pienten asuntojen tarjonta on tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvä ja tarjoaa taas pitkästä aikaa mahdollisuuksia nuorille hankkia ensiasuntoja hyviltäkin paikoilta.
Ilmiö on seurausta vuokramarkkinoiden alhaisemmasta kysynnästä ja sijoittajien liikehdinnästä. Vuokramarkkinoilla ennustetaan kuitenkin melko tasaista kysyntää.
SKVL tiedottaa myös, että vuokratasojen ei ennusteta nousevan tulevana vuonna ainakaan pienemmissä asunnoissa.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja 1 600 välittäjästä ympäri Suomen.