Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) ei laajenna lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa liikunta-, virkistys- ja harrastustilojen koronan sulkumääräysten piiriin. Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret saavat siis jatkaa ohjattua harrastamista muuten suljetuiksi määrätyissä tiloissa, kertoo avi tiedotteessaan.
Avi sai 11. tammikuuta sosiaali- ja terveysministeriöltä uuden ohjauskirjeen. Siinä suositellaan tartuntatautiviranomaisia arvioimaan ja ottamaan arvion mukaisesti käyttöön myös lasten ja nuorten harrastustoimintaan kohdistuvat rajoitukset sisätiloissa. Tässä tulee ministeriön kirjeen mukaan kuitenkin huomioiden se, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tulisi olla viimesijaisia.
Avin tiedotteessa todetaan, että Etelä-Suomen alueellisten koronakoordinaatioryhmien arvioiden mukaan nykyisessä tilanteessa lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittamisella ei saavutettaisi riittävää hyötyä epidemian torjunnassa rajoittamisesta aiheutuvaan haittaan nähden.
– Määräämme uusia rajoituksia vain, jos ne arvioidaan välttämättömiksi ja oikeasuhtaisiksi keinoiksi alueen sen hetkisen epidemiatilanteen valossa, toteaa tiedotteessa avin ylitarkastaja Oona Mölsä.
Hän muistuttaa, että lasten jokapäiväisen elämän rajoittaminen on koko epidemian ajan nähty viimesijaisena toimena
– Tätä on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos korostanut. sanoo Mölsä.
Tiettyjen liikunta-, virkistys- ja vapaa-ajan tilojen sulkumääräys on tällä hetkellä voimassa Etelä-Suomen alueella Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla.
Avi toteaa vielä tiedotteessaan, että suljettuja tiloja voi käyttää lakisääteisten palvelujen, kuten kuntoutuksen toteuttamiseen, aluevaalien ennakkoäänestykseen, ammattiurheiluun ja yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.