Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL kyseenalaistaa voimakkaiden rajoitusten hyödyllisyyden – Arvioi omikronin tartuntahuipun ajankohtaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan voimakkaiden rajoitustoimien tarkoituksenmukaisuus on kyseenalaista. Koronastrategiassa tulisi niiden sijaan painottaa rokotuksia ja oireisten kotieristystä, toteaa THL lausunnossaan.

THL:n mukaan tärkein keino hillitä omikrontartuntojen aiheuttamaa sairaalahoidon kuormitusta on se, että ikääntyneet ja riskiryhmiin kuuluvat saavat kolmannen rokotuksen mahdollisimman nopeasti. Lisäksi etenkin suurimman tartuntariskin tapahtumia tulee edelleen rajoittaa.

THL on ottanut kantaa valmiuslakiin ja koronan epidemiatilanteeseen.

Äärimmäiset sulkutoimet voisivat madaltaa omikronin aiheuttamaa tartuntahuippua, mutta todennäköisesti pitkittäisivät tautitilannetta. Se voisi lisätä vakavien tautitapausten riskiä, kun rokotettujen saama suoja vakavaa tautimuotoa vastaan ehtisi heiketä.

– Omikron leviää todella nopeasti. Merkittävä hidastuminen edellyttäisi sitä, että koko väestön kontakteja rajoitettaisiin erittäin voimakkaasti. Tällaisen toimen hyödyllisyys ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, sanoo tiedotteessa THL:n ylilääkäri Otto Helve.

– Epidemian pitkittyessä väestön rokotussuoja alkaa hiipua. Pitkittyminen ei välttämättä vaikuttaisi sairaalahoidon tarpeeseen kokonaisuudessaan. Toki se tasaisi tarvetta pidemmälle aikavälille, Helve jatkaa.

THL arvioi, että omikronin aiheuttama tartuntahuippu voi olla edessä jo tammi-helmikuun vaihteessa. Sairaalaan voi silloin päätyä kaksi tai kolme kertaa enemmän potilaita kuin joulukuussa.

Tämä tarkoittaisi sitä, että koko maassa sairaalahoitoon päätyisi keskimäärin 400–700 potilasta viikossa 12 viikon ajan ja enimmillään 900–1 300 ihmistä viikossa.

Nykytiedon valossa omikronin aiheuttama koronatauti on THL:n mukaan aiempia virusvariantteja lievempi. Sen vuoksi yksittäisen potilaan sairaalahoidon odotetaan kestävän aiempaa lyhyemmän aikaa. Lisäksi tehohoidon kuormitus on selvästi maltillisempaa kuin aiemmilla varianteilla.

Sairaalahoidon tarpeen mahdolliseen kasvuun lähiviikkoina on THL:n mukaan varauduttava. Tämä koskee etenkin vuodeosastoja, mutta myös tehohoitoa.

Suurin yksittäinen kysymys koskee THL:n lausunnon mukaan hoitohenkilöstön riittävyyttä. THL katsoo, että valmiuslakia tai muita säädösten mukaisia valtuuksia pohdittaessa huomio tulee kohdistaa siihen, miten terveydenhuollon henkilöstön riittävyys voidaan varmistaa.

Ensisijaiseksi keinoksi THL ehdottaa hoitoon pääsyn aikarajoja ja henkilöstömitoituksia koskevien velvoitteiden lieventämistä muutamiksi viikoiksi. Terveydenhuollon ammattihenkilöstön työvelvoitteen käyttöönoton tulisi olla toissijainen keino.

Hybridistrategian testaa-eristä-jäljitä-hoida -malli ei THL:n arvion mukaan enää pysty hidastamaan tartuntojen leviämistä suuressa osassa maata. Malli tulisi korvata lääketieteellisin perustein tehtävillä testeillä, oireisten kannustamisella omaehtoiseen eristäytymiseen kotona ja siihen, että altistuneet perheenjäsenet välttävät mahdollisimman hyvin ulkopuolisia kontakteja.

Lisäksi keskeisen tärkeää on rokotusten edistäminen. Tämä koskee myös vielä kokonaan rokottamattomia.

THL katsoo myös, että sisärajavalvontaa ei voida enää perustella kansanterveydellisesti. Matkustajien merkitys koronaviruksen leviämiseen Suomessa on jopa olematon. Lisäksi rajojen terveysturvallisuustoimien vaikuttavuus on heikko.