Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalitunnelma kuumana: ”Lopetetaan teatteri” – Tämä on oikeasti tärkeää, eduskuntapuolueet kertovat

Aluevaalien loppusuoralla kierrokset kasvavat ja nyt eduskuntapuolueista kerrotaan, minkä takia on tärkeää äänestää ja ketkä ansaitsevat kansalaisten luottamuksen.

Vaalien gallup-suosikin eli kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko painottaa lasten ja nuorten tulevaisuuden näkymiä.

– Emme halua jättää tuleville sukupolville perinnöksi pelkkää velkaa. Teemme kaikkemme, että palvelut saadaan järjestettyä, vaikka rahaa on niukasti.

Näissä vaaleissa kannattaa äänestää, koska tarvitsemme parhaat voimat tekemään erittäin vaativia ja monimutkaisia päätöksiä, Kokko lisää.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen ei kursaile avatessaan vaalinäkökulmia puolueensa näkökulmasta.

– Perussuomalaiset ajattelevat aidosti suomalaisen etua hoidossa, hoivassa ja pelastustoimessa.

Kunnassa on oltava vähintään yksi sote-asema.

Ilkka Miettinen

– Suomalaisten henki, terveys ja rahat ovat meille tärkeitä.

Päätösvaltaa ei kannata antaa sellaisille puolueille, jotka eivät aidosti laita suomalaisten etua ensimmäiseksi, Luukkanen miettii.

– Rahat joko suomalaisille tai muille.

Liike Nyt -puolueen puoluesihteeri Juhani Klemetti sanoo, että aluevaaleissa on kyse yhdestä maamme historian suurimmista uudistuksista.

– Äänestämällä voit vaikuttaa siihen, miten laadukasta palvelua ja hoitoa tulet tulevaisuudessa saamaan.

Puoluesihteerin mukaan hän tekee töitä puolueelle, joka haluaa rahojen menevän hallintohimmeleiden sijaan ihmisten hyvinvointiin.

– Rahat on laitettava parempiin palveluihin ja hoitoon, ei hallintoon.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen puhuu, miten kaiken ikäisten on voitava luottaa sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuuteen.

– Vain äänestämällä voit varmistaa, että kenenkään terveys ei riipu taustasta, tuloista tai postinumeroalueesta.

Eikä myöskään Veli Liikanen peittele sitä, mitä puoluetta äänestämällä hommat sujuisivat parhaiten hänen mielestään.

– Yhdet haluavat siirtää hyvinvointivaltion julkisia palveluita jättiyrityksille ja toiset museoida niitä muuttumattomiksi.

– Vihreiden mielestä hyvinvointivaltiota on sekä puolustettava että uudistettava.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Elsi Ranta kiteyttää, että nyt äänestetään suomalaisten arjen sujuvuudesta, hyvästä hoidosta ja turvallisuudesta.

– Sosiaali- ja terveyspolitiikassa on paljon arvokysymyksiä, jotka koskettavat esimerkiksi ikäihmisiä ja vammaisia sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia.

– Kristillisdemokraateilla on suhteellisesti eniten sote-alan ammattilaisia ehdokkaina sekä paljon yrittäjiä ja talouden ja hallinnon osaajia. Puolueemme haluaa rahat ihmisarvoiseen hoivaan eikä hallintohimmeleihin.

RKP:n puoluesihteeri Fredrik Guseff painottaa, että jokaisella äänioikeutetulla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

– Joskus valtuustopaikat ratkeavat vain yksittäisten äänien – tai jopa yhden äänen – perusteella. Äänelläsi on siis merkitystä ja se voi jopa olla ratkaiseva.

Ja se ratkaiseva ääni kannattaa olla RKP:n ehdokkaalle annettu, Guseff jatkaa.

– Äänestämällä RKP:n ehdokasta varmistat sen, että jokaisella on oikeus hoitoon, hoivaan ja palveluihin omalla äidinkielellään – niin suomeksi, ruotsiksi kuin saameksi.

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kannustaa äänestämään, jotta aluevaltuustoihin valitaan asiantuntijat, jotka leikkaamisen sijaan kehittävät sote-palveluita ja pelastustoimea.

– SDP on tutkimusten mukaan suomalaisten mielestä sote-asioissa asiantuntevin puolue. SDP haluaa satsata palveluihin ja on puolue, joka saa myös asiat hoidettua.

– Puolueiden välillä on eroja. SDP ja Marinin hallitus on tällä hallituskaudella hoitanut sote-uudistuksen maaliin ja esimerkiksi hoitotakuu hoitajamitoitus etenevät. Kokoomus ei 15 hallitusvuoden aikana toteuttanut sote-uudistusta ja viime hallituskaudella hoitajamitoitusta oltiin leikkaamassa.

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kertoo esimerkkinä, että nyt äänestetään, miten nopeasti paloauto tai ambulanssi saapuu paikalle hädän hetkellä.

Pirkkalaisen mukaan keskusta vahvistaa lähipalveluita seuraavissa kohdissa.

– Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi sote-asema. Tarvitaan parempi työarki ja parempia työpaikkoja henkilöstölle. Yhdellä yhteydenotolla on päästävä oikea-aikaiseen hoitoon.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Mikko Koikkalainen näkee äänestämisen tärkeyden korostuvan aikana, jolloin terveydenhuollon taso on heikkenemässä.

– Jotkut sanovat, että tämä taso on jopa kriisiytymässä. Tulevissa sote-vaaleissa päätetään, miten ja kenen ehdoilla palvelut rakennetaan ja minkälaisin ehdoin työtä tehdään.

– Me haluamme, että jokainen voi varallisuuteen katsomatta olla terve ja voida hyvin.

Valta kuuluu kansalle -puolueen perustaja, puheenjohtaja ja kansanedustaja Ano Turtiainen kertoo, että aluevaalit eivät edistä demokratiaa.

Jos ei eduskunta- tai kuntavaalitkaan kunnioita äänestäjien tahtoa, niin, aluevaalit ovat kuitenkin oma lukunsa, hän lisää.

– Nämä ovat härskeimmät vaalit.

Minkä takia VKK:n edustajaa kannattaisi sitten äänestää?

– Ääni VKK:lle on protestiääni tätä kompuroivaa nykyjärjestelmää vastaan. Lopetetaan teatteri, laitetaan korruptoitunut nykyjärjestelmä uusiksi ja aletaan laittamaan tämän maan ja kansan asiat kuntoon, Turtiainen linjaa.

Aluevaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.