Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Maalaamisesta on tullut elämäntapa” – Tuula Ropposen taidenäyttely avautuu helmikuussa

Taidenäyttely: Tuula Ropponen maalaan abstraktille pohjalle.

Nurmijärveläinen Tuula Ropponen on valmistunut kuvataiteilijaksi vuosi sitten taidekoulu Alfa Artista ja taidemaalauksen lisäksi hän on ollut pitkään bodypainting-artisti. Hän on myös Nurmijärven taideyhdistyksen jäsen sekä vuoden nurmijärveläinen taiteilija vuosimallia 2019.

– Kyseinen tunnustus yhdistykseltä lämmittää mieltäni edelleenkin kovasti, Ropponen sanoo.

Taidetta hän on tehnyt enempi ja vähempi koko elämänsä. Sisäinen palo puhkesi kuitenkin täyteen kukkaan vasta noin neljä vuotta sitten.

– Kun mahdollisuus tuli heittäytyä taiteen vietäväksi, en epäröinyt hetkeäkään ja sen jälkeen maalaamisesta on tullutkin elämäntapa, jota tekisin, vaikkei se olisikaan osana minun työtäni, Ropponen sanoo.

Ropposen taidenäyttely pidetään galleria Ars Longassa Helsingissä, Annankatu 12. Ajankohtana on 3.–27. helmikuuta. Maalauksia on nähtävillä viitisentoista ja lisäksi canvas-vedoksia on useita. Teemana näyttelyllä on Kohtaamisia-Encounters.

– Teema koskettaa minua sen laaja-alaisuudessa. Pystyin käsittelemään maalatessani monia eri aihealueita, eli se antoi minulle vapaat kädet tulkintaan. Kohtaamisia koskettaa myös tätä haasteellista aikaa, jota olemme saaneet maistella jo parin vuoden ajan, hän sanoo.

Teema koskettaa sen laaja-alaisuudessa.

Läheisten ihmisten, ystävien merkitys ja kontaktien tärkeys on noussut Ropposen mukaan suureen arvoon. Elämyksiä haetaan lähempää ja muun muassa taidenäyttelyt ovat tulleet suosituimmiksi kuin aiemmin.

– Maalaukseni sisältävät kohtaamisia elämästä, sen vaikeistakin hetkistä, mutta perimmäisenä aina on ihmisen kasvu ja eheytyminen. Parhainta olisi että, katsojan ja taideteoksen välille syntyisi yhteys, jolloin henkilö itse kohtaisi jotain itsessään.