Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL ehdottaa huumeiden käyttämiseen valvottuja tiloja – Tässä syy

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että huumeiden käyttötilojen kokeilu olisi mahdollinen Suomessa. Kokeilu vaatii määräaikaisen erillislain. THL:n mukaan käyttöhuonekokeilusta saataisiin tärkeää tietoa, miten palvelu vaikuttaa myös huumekuolemiin, kertoo THL tiedotteessaan.

Valvotut tilat ovat paikkoja, joissa huumeita ongelmallisesti käyttävät voivat käyttää niitä turvallisemmin ja hygieenisesti terveydenhuollon työntekijän valvonnassa.

Käyttöhuonekokeilu on yksi THL:n suosituksista, joilla pyritään ehkäisemään huumekuolemia.

– Huumemyrkytyskuolemat sekä huumausaineiden pitkäaikaisesta käytöstä johtuvat kuolemat ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun ajan, ja palveluiden tulee vastata tähän muuttuneeseen tilanteeseen, toteaa tiedotteessa erityisasiantuntija Sanna Kailanto THL:stä.

Tilastokeskuksen uusimman kuolemansyytilaston mukaan vuonna 2020 huumeisiin kuoli Suomessa 258 ihmistä. Kymmenen vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 156.

Kaikkiaan THL:n mallissa on seitsemän teemaa, niihin liittyvät suositukset ja toimenpide-ehdotukset.

Yksi niistä liittyy opiodikorvaushoitoon. Tiedotteen mukaan se on tutkitusti tehokas hoitomuoto ja yksi tärkeimmistä menetelmistä huumekuolemien ehkäisemisessä. Sen vuoksi on erittäin tärkeää varmistaa, että kaikki opioideja ongelmallisesti käyttävät saadaan nopeasti hoidon piiriin ja heidän hoidossa pysymistään tuetaan.

Suosituksissa esitetään muun muassa, että terveysneuvontapalveluihin pääsy tulisi tehdä mahdollisimman helpoksi kaikkialla Suomessa. Palveluita tulee olla kattavasti ja joustavasti saatavilla huomioiden huumeita käyttävien määrä ja tarpeet eri alueilla.