Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tämä asuinkulu on pääkaupunkiseudulla vuodessa jopa 2000 euroa vähemmän kuin Pohjois-Suomessa

Asuinpaikalla on merkittävä vaikutus sähkölämmitteisen kotitalouden sähkölaskuun. Asukas voi säästää jopa 2 000 euroa vuodessa, jos koti on siinä osassa maata, jossa tarvitsee lämmittää vähemmän kuin pohjoisessa, kertoo Vertaaensin.fi:n Sebastian Remes blogissaan.

Hän kirjoittaa, että vertailun mukaan asuinalueiden väliset sähkönkulutuksen erot voivat kohota 40 vuoden aikana jopa yli 80 000 euroon. Vertailussa eivät ole mukana kerrostalot, koska ne lämpiävät yleensä kaukolämmöllä.

Vertailussa on kaksi esimerkkiperhettä ja heidän sähkönkulutuksensa paikkakunnan mukaan. Esimerkkiperheinä ovat 75 neliön rivitalossa asuva pariskunta ja 110 neliön omakotitalossa asuva neljän hengen lapsiperhe. Lämmitystapana on sähkö.

– Yleisesti ottaen asunnot ovat Suomessa kalliimpia etelässä, kun taas pohjoisempaan siirryttäessä asuntojen hinnat laskevat merkittävästi. Sähköön puolestaan kuluu kylmemmässä pohjoisessa huomattavasti enemmän rahaa. Kun nämä kaksi tekijää yhdistetään, sähköstä kuukausittain kertyvät kustannukset ottavat lopulta kiinni kalliimman asunnon hankintahinnan, kirjoittaa Remes.

Hän vinkkaa, että asumiskustannuksissa säästääkseen kannattaa valita neliöhinnoiltaan mahdollisimman edullinen asuinpaikka mahdollisimman eteläiseltä vyöhykkeeltä. Suomi on jaettu neljään vyöhykkeeseen lämmitykseen kuluvan energian mukaan.

Blogissa on taulukko, jossa on yli 200 kuntaa. Siinä näkyy sähkölaskun vaikutus asumisen hintaan.

Remes arvelee, että harva miettii asuinkuntaansa valitessaan lämmityksestä kertyviä kustannuksia. Hän kuitenkin huomauttaa, että jos samassa omistusasunnossa aikoo asua useamman vuosikymmenen ajan, voi jo pelkistä lämmityskuluista kertyä huomattava lisäkustannus Pohjois-Suomessa asuville.

– Vaikka tässä vertailussa on käsitelty vain sähkön hintaa, on ero lämmityskustannuksissa samansuuntainen lämmitystavasta riippumatta, päättää Remes bloginsa.