Uudenmaan Osuuspankilla erinomainen vuosi – tulos parani merkittävästi edellisvuodesta

Uudenmaan Osuuspankin vuosi 2021 oli erinomainen, kerrotaan pankin tuloksesta kertovassa tiedotteessa. Koko vuoden tulos oli 27,2 miljoonaa euroa, joka oli merkittävästi suurempi kuin edellisenä vuonna (10,9 Me).

Rahoitustoiminta kasvoi vuodessa 4,7 prosenttia ja asiakasvarat 8,1 prosenttia.

Erityisesti sijoitusrahastojen, vakuutussäästöjen ja luottokannan kasvu kiihtyi selvästi.

Vakavaraisuus on edelleen vahvalla tasolla 34,0 prosenttia.

Omistaja-asiakkaiden määrä oli vuoden lopussa lähes 87 600 ja omistaja-asiakkaille vuoden aikana maksetut OP-bonukset olivat 9,6 miljoonaa euroa.

Osakesijoittamisen suosio kasvoi edelleen. OP Privaten hallinnoimat varat kasvoivat vuoden aikana 160 miljoonaa euroa, mikä vastaa 20 prosentin kasvua ja hallinnoitavat varat yhteensä lähestyvät miljardia euroa.

Uudenmaan Osuuspankissa kotitaloudet tekivät viime vuonna kaikkiaan lähes 8 500 uutta säännöllisen rahastosäästämisen sopimusta.

Kuukausittain aktiivisena olevia sopimuksia on jo noin 22 000 kappaletta ja keskimääräinen säästö per sopimus on hieman yli 80 euroa.

Kuukausisäästäjien kasvu vuodessa oli 23 prosenttia, mikä on ennätyksellistä.

Rahastosijoittamisessa vastuullisen sijoittamisen rahastojen suosio kasvoi edelleen ja OP-Ilmasto oli viime vuonna Suomen suosituin rahasto.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut