Kuntastrategia: Nurmijärvestä ei haluta makuuvaunua Helsingille

Nurmijärven kunnan kuntastrategia, jonka visio on Nurmijärvi – Paremman arjen ilmiö, etenee kohti päätöksentekoa. Kunnanvaltuuston on tarkoitus käsitellä lopullinen strategia kokouksessaan 23. maaliskuuta.

– Kattoajatus strategiassa on, että kunta tavoittelee parempaa arkea, että Nurmijärvi on hyvän arjen paikkakunta asua ja yrittää, ei makuuvaunu Helsingille, kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo.

– Haluamme, että Nurmijärvi säilyy maaseutumaisena paikkana, jossa lapset voi laittaa fillarilla kouluun ja asukkailla on yhteisöllinen, turvallinen olo. Kun kuntaan muuttaa väkeä, hyödynnämme sitä aktiivisuutta, jonka he tuovat mukanaan, hän jatkaa.

Mäkelän mukaan strategiatyö on edennyt hyvin. Hän arvelee, että strategialuonnokseen tulee meneillään olevien kuulemisten aikana vain pieniä muutoksia ja tiivistyksiä.

Vielä ennen lopullista päätöksentekoa kuntastrategiasta järjestetään 17.–25. helmikuuta kuntalaiskysely. Hallintojohtaja Katja Vuorisen mukaan tarkoituksena on, että ensi viikolla verkossa avautuvassa kyselyssä käsiteltävänä olisi lähes valmis, loppuviilauksia vailla oleva kuntastrategia. Kyselyyn vastaavilla kuntalaisilla ja muilla sidosryhmillä on tässä vaiheessa mahdollisuus esittää ajatuksiaan myös siitä, kuinka strategia tuodaan käytännön tasolle.

Nurmijärven kuntastrategian pääteemat ovat Hyvinvoiva Nurmijärvi, Turvallisen ja monipuolisen asumisen Nurmijärvi sekä Elinvoimaisten elinkeinojen Nurmijärvi. Työpajojen, valtuustoseminaarin ja tammikuussa toteutetun kuntalaiskyselyn kautta teemat ovat muuttuneet yksityiskohtaisemmiksi.

Hyvinvoivan Nurmijärven saavuttamiseksi strategiassa panostetaan vaikuttaviin ja oikea-aikaisiin peruspalveluihin sekä siihen, että kunta toimii yhteisöjen aktivoijana ja toiminnan mahdollistajana. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsiperheille tarjotaan laadukkaita varhaiskasvatus- ja opetuspalveluja.

Turvallisen ja monipuolisen asumisen edistämiseksi huolehditaan asuinympäristöjen kehittämisestä näiden omia erityispiirteitä huomioiden. Yksi käytännön askelista on taajamien ja muiden keskeisten alueiden siisteyteen panostaminen. Ympäristön siisteys on hallintojohtaja Vuorisen mukaan noussut voimakkaasti esille myös kuntalaiskyselyn yhteydessä.

Turvalliseen ja monipuoliseen asumiseen on liitetty hallittu väestönkasvu. Tavoitteena on, että Nurmijärven väestö kasvaisi jatkossa hallitusti, joka helpottaa kunnan palveluiden järjestämistä.

Elinvoimaisten elinkeinojen Nurmijärveä kehitetään tavoittelemalla 70 prosentin työpaikkaomavaraisuutta. Viimeisimmän tiedon mukaan se on nyt 64 prosenttia. Kunta pyrkii myös edistämään matkailu-, kulttuuri- ja tapahtumatoiminnan toimintaedellytyksiä.

Viestintäpäällikkö Teemu Siltanen muistuttaa, että mitä pidemmälle strategiatyössä mennään, sen lähemmäksi käytäntöä päästään.

– Strategia on ylin ohjaava asiakirja, jossa määritetään suunta ja ne painopisteet, joihin satsaamme. Kaikkia käytännön toimenpiteitä ei ole tarkoitus kirjata strategiatasolla. Kunnan ohjelmatyön kautta sen strategiset tavoitteet viedään yhä lähemmäksi käytäntöä. Nämä ohjelmat päivitetään strategian hyväksymisen jälkeen, hän sanoo.

Esimerkiksi hän nostaa kunnan viestintäohjelman, jossa linjataan, kuinka kunnan viestintä ja markkinointiviestintä edistävät strategiaa.

– Kun strategiaan ja ohjelmiin yhdistetään mittarit, joilla toteutumista voidaan mitata, strategia alkaa elää eikä jää paperitiikeriksi, kunnanjohtaja Mäkelä jatkaa.

Mikäli kunnanvaltuusto hyväksyy kuntastrategian maaliskuussa, sitä ryhdytään jalkauttamaan talousarvion laadinnan käynnistyessä huhti-toukokuussa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut