Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) ekonomisti Sanna Kurronen ottaa blogissaan kantaa suomalaisia viime aikoina kuohuttaneeseen aiheeseen, polttoaineen hintaan.
Kurrosen mukaan hinnanvaihtelun ei pitäisi olla suomalaiselle mikään yllätys.
– Hallitus päätti perjantaina keinoista, joilla energian hinnannousua hyvitetään kansalaisille. Markkinatalouteen kuitenkin kuuluu hinnanvaihtelut ja kuluttajien pitää osata sopeutua niihin. Hallituksen toimenpide polttoaineiden hinnannousun hyvittämiseksi on erityisen omituinen siksi, että bensiinin hinta ei ole nyt poikkeuksellisen korkealla, Kurronen kirjoittaa.
– Kun ihmisten palkat ovat nousseet, ei kaksi euroa ole sama asia kuin vuosikymmeniä sitten, hän taustoittaa asiaa Taloussanomille.
Ekonomistin mukaan pitäisi verottaa enemmän päästöjä ja vähemmän työtä.
– Polttoainevero on tutkitusti kustannustehokkain vero autoilun päästövähennysten saavuttamiseksi. Sen korotus voi kuitenkin olla hyväksyttävämpää tehdä aikana, jolloin öljyn hinnan lasku painaa bensiinin hintaa alas. Ympäristöverojen korotuksia tulisi kompensoida kuluttajille alentamalla työn verotusta, jottei jo valmiiksi korkea kokonaisveroaste nouse. Verotuksen nyrkkisääntö on tärkeä pitää mielessä: mitä enemmän jotain verotat, sitä vähemmän sitä saat, Kurronen perustelee.