Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Merkittävässä määrin yleistä häiriötä aiheuttavaa toimintaa..." – nuorten kokoontumisajot ovat työllistäneet poliisia entistä enemmän koko maassa

Nuorten mopomiitit ja erilaiset kokoontumisajot työllistävät poliisia entistä enemmän. Asia käy ilmi poliisin viime vuodelta julkistamasta tilastosta.

Kokoontumisajoja on nähty katukuvassa poliisin mukaan säännöllisesti käytännössä ympäri vuoden talvikautta lukuunottamatta.

– Näihin nuorten kokoontumisiin liittyi lasten ja nuorten turvallisuutta vaarantavan liikennekäyttäytymisen lisäksi merkittävässä määrin yleistä häiriötä aiheuttavaa toimintaa ja poliisin toimintaan kohdistunutta vastustamista, poliisi kuvailee tiedotteessa.

Poliisi kertoo keskittävänsä entistä enemmän voimavaroja asiaan kuluvan vuoden aikana.

– Kohdennamme valvontaa nuorten vaaralliseen liikennekäyttäytymiseen erilaisissa miiteissä ja valvomalla tehokkaasti mopojen ja moottoripyörien kuntoa sekä tieliikennekelpoisuutta, toteaa Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Hannu Kautto tiedotteessa.