Yksityisteillä päästy vauhtiin – kangerrelleen alun jälkeen valtaosa tiekunnista järjestäytynyt

Yksityistielaki muuttui 1.1.2019. Useimmissa kunnissa se ei aiheuttanut mitään radikaaleja muutoksia. Toisin oli Nurmijärvellä, joka oli harvinainen poikkeus varsinkin Uudellamaalla. Nurmijärvellä kunta avusti kyllä jo tuolloin osaa yksityisteistä samalla tavalla kuin muuallakin eli maksamalla noin 555 euroa/kilometri järjestäytyneille tiekunnille. Niiden hoidossa oli noin 90 kilometriä yksityisteitä.

Loput yksityistiet, noin 160 kilometriä, kunta aurasi ja hiekoitti 1960-70-luvuilta periytyneiden hoitosopimusten perusteella. Näin ollen moni tienvarren asukas ei edes tajunnut asuvansa yksityistien varressa, koska luuli asuvansa kunnan omistaman tien varrella.

Kun yksityistielaki muuttui, kunta joutui irtisanomaan hoitosopimukset ja sai ryhtyä avustamaan enää niitä yksityisteitä, joille on perustettu lain mukaisesti toimiva tiekunta.

Nurmijärvellä asia herätti paljon keskustelua ja kriittisiäkin äänenpainoja. Osa ei ole vieläkään täysin tyytyväisiä kunnan avustusjärjestelmään.

Kunnan tekninen johtaja Jouko Lehtonen kertoo, että vuosi 2020 oli avustusten osalta siirtymäaikaa ja vasta viime vuonna mentiin uuden järjestelmän mukaan. Avustuksia jaettiin sekä keväällä että syksyllä, koska kaikki tiekunnat eivät ehtineet vielä kevään hakuun mukaan.

– 179 tiekuntaa haki ja sai kunnossapitoavustusta viime vuonna. Kaikki tiekunnat eivät ole avustusta hakeneet. Osa ei ole jostain syystä pystynyt ja osa ei ole halunnut.

– Viime vuoden alkupuolella lähdettiin siitä ajatuksesta, että tiekuntia kuullaan ensimmäisen avustuksen määrityksen yhteydessä. Viime syksynä järjestettiin työpaja kaikille halukkaille tiekunnille. Siellä haettiin kehittämiskohteita ja sieltä ne aika hyvin kanavoituivat.

– Järjestelmässä ei näytä olevan valuvikaa, vaan suurimmat huolet liittyvät teihin, joilla on läpiajoliikennettä ja joukkoliikennettä.

Tällaisten teiden osalta nousi esiin huoli siitä, ovatko avustusmäärät riittävän korkeita.

– Samat asiat nousivat esiin myös työpajan jälkeen tehdyssä nettikyselyssä.

Tämän perusteella on nyt tehty muutosehdotuksia, jotka ovat netissä kommentoitavissa 27.2. saakka.

Korvausluokkiin on esimerkiksi lisätty luokka 1A.

– Se on vastaus näille läpiajoteille, joilla on enemmän rasitusta ja joukkoliikennettä.

Vastaavasti on huomioitu myös pieniä tiekuntia, joissa on alle kymmenen osakasta. Näille on omat lisäprosentit.

– He eivät ole pitäneet ääntä itsestään, mutta siellä saattavat yksittäisen osakkaan kustannusosuudet nousta korkeiksi, koska taakanjakajia on vähemmän kuin teillä, joilla on kymmeniä tai satakin osakasta.

– Valtaosa tiekunnista ei julkisuudessa tule esille tai lähesty meitä muuten kuin avustuksia hakemalla. On myös tiekuntia, jotka eivät ole järjestäytyneet, mutta ovat itse hoitaneet asiansa, eivätkä näe tarvetta järjestäytyä tai tarvitse avustusta. Hyvin vähän on enää niitä tiekuntia, joiden olisi syytä järjestäytyä, mutta eivät ole sitä tehneet. Nukkuneet tiekunnat on pääosin heränneet ja järjestäytyneet.

Jouko Lehtonen muistuttaa, että järjestelmän kehittäminen ei ole loppumassa nyt tehtävään kyselyyn, sillä aikanaan on tehty päätös, että kahden täyden avustuskauden jälkeen arvioidaan järjestelmää.

– Nyt on yhden kauden jälkeen tehty arviointia ja esitetään muutoksia, mutta kun tämä uusi versio tulee tänä keväänä käyttöön, niin vielä ensi talvena tehdään arviointia siitä, miten 2022 avustukset menivät ja onko vieläkin kehitettävää.

Tämän vuoden budjetissa on yksityistieavustuksiin varattu 440 000 euroa. Jouko Lehtonen toteaa, että avustusmäärä on hyvällä tasolla ja avustukset ovat korkeat verrattuna moneen muuhun kuntaan.

Keskimääräinen avustus tiekunnille Suomessa on 350-500 euroa/kilometri, mikä ei välttämättä kata kustannuksia.

 – Nurmijärvellä suurin osa tiekunnista mahtuu alle hyväksytyn enimmäiskustannuksen.

– Maksimikustannusta, joka hyväksytään, ei ole lukkoon lyöty avustusjärjestelmässä, vaan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää sen joka vuosi erikseen.

– Avustusta kannattaa hakea! Vaikka tiekunnan kustannukset olisivat pieniä, niin ilman muuta silloinkin kannattaa hakea.

Vaikka kunta ei enää hoidakaan yksityisteitä, niin tietyissä tehtävissä, kuten höyläyksessä, lanauksessa ja rumpujen sulatuksessa – joita palveluja ei markkinoilta tahdo löytyä – voi kunta oman työtilanteen salliessa auttaa.

Kunnan sivuilla on tarjolla on myös neuvonta-apua koskien niin tiekunnan perustamista kuin vaikkapa avustusten hakemista.

Tieto

Kysely netissä kuntalaisille: https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/maankaytto-ja-liikenne/kadut-ja-tiet/yksityistiet/

Neuvonta: https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/maankaytto-ja-liikenne/kadut-ja-tiet/yksityistiet/yhteystiedot-yksityistieasioissa/

Tienhoidon palvelut: https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/maankaytto-ja-liikenne/kadut-ja-tiet/yksityistiet/tienhoidon-palvelut/

Avustusten enimmäismäärät:

1. kunnossapitoluokassa avustus 2 800 x 0,75 %= 2 100 e/km

2. kunnossapitoluokassa 2 400 x 0,60 %= 1 440 e/km ja

3 kunnossapitoluokassa 2 100 x 0,45 % = 954 e/km.

Tämä edellyttää, että tiekunnalla on edellisen varainhoitokauden toteutuneita kustannuksia esim. 1. kunnossapitoluokassa vähintään 2 800 e/km.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut