Keittiöitä remontoitu ahkerasti – kovaan kysyntään vastaamisessa viiveitä

Keittiöliikkeissä on eletty pandemian vaikutuksesta kasvaneen remontointi-innostuksen vuoksi kiireistä aikaa. Alan kentältä kerrotaan, että raaka-aineiden saantia ja alihankintaketjujen toimintaa vaikeuttanut tilanne on paikoin aiheuttanut kovaan kysyntään vastaamisessa viiveitä, mutta pääosin tilanteessa on pärjätty verrattain hyvin.

Yritykset antavat kysynnän kasvusta tietoja vaihtelevasti, mutta joissain tapauksissa puhutaan parinkymmenenkin prosentin noususta. Kasvanutta asiakasmäärää on tiukimpienkin rajoitusten aikaan pystytty erilaisin keinoin palvelemaan.

– Järjestimme muun muassa yksityisnäyttöjä myymälöissä ja suunnittelua asiakkaiden kanssa tehtiin myös etäyhteyksin ja asiakkaiden kotona, kuluttajamyynnistä vastaava myynti- ja markkinointijohtaja Anu Tola Novart Oy:stä kertoo.

Yhtiön myymäläketju on Keittiömaailma. Tolan mukaan toimitusajoista on pystytty pitämään hyvin kiinni.

– Ne ovat olleet normaalit 4–6 viikkoa asiakkaan valitsemasta konseptista ja ovimallista riippuen.

Kauppias Jutta Kontto Topi-Keittiöiden Vantaan myymälästä kuvaa kahden viime vuoden vaikuttaneen keittiöremonttien kysyntään räjähdysmäisesti.

– Tehtaan osalta pysyttiin kuitenkin toimituksissa hyvin perässä niin, että vain joissain yksittäisissä tuotteissa on saattanut olla viivettä. Nyt ollaan selvästi palaamassa normaalitasolle, hän toteaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut