Itä-Uudenmaan poliisi: Kotihälytystehtäviä on edelleen paljon – "Häiritsevä meteli suurin syy"

Kotihälytystehtävät, ryöstöt, raskaan liikenteen valvonta sekä kovat nopeudet liikenteessä työllistivät Itä-Uudenmaan poliisia viime viikolla.

Kiireiseen viikkoon sisältyi lähes 1600 erilaista poliisitehtävää.

– Viikonloppuyöt olivat ajankohdasta ja koronarajoituksista huolimatta hyvinkin vilkkaita ja viikon tehtävistä 650 ajoittuikin perjantain ja sunnuntain välille. Kun ravintolat sulkivat ovensa puoliltaöin, kotihälytystehtävien määrässä tapahtui pientä kasvua varsinkin niiden poliisitehtävien osalta, joiden syynä oli häiritsevä meteli. Juhlinta jatkui siis ihmisten asunnoissa, kertoo komisario Jarmo Ojala poliisin viikkotiedotteessa.

Kotihälytystehtävien määrä on edelleen korkealla tasolla. Yksilön suojaan eli ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tehtäviä hoidettiin viikonloppuna vajaa 200, joista kotihälytystehtäviä oli 73.

Se on yli puolet koko viikon kotihälytystehtävien määrästä.

Häiritsevä meteli on edelleen kotihälytystehtävien suurin syy ja hyvänä kakkosena tulevat yksityisillä paikoilla eli pääosin asunnoissa tapahtuvat väkivaltaan liittyvät tehtävät sekä tehtävät, joissa henkilöt ovat olleet häiriöksi.

Häiritsevä meteli suurin syy.

– Erilaiset henkilön suojaan liittyvät tehtävät ovat koronaepidemian aikana olleet selvässä nousussa ja tämä kuvaa selvästi sitä, miten osalla ihmisistä menee entistä huonommin. Meille tulee erilaisia huoli-ilmoituksia ihmisistä viikoittain melko paljon. Partiot kohtaavat työssään usein myös mielenterveysongelmaisia henkilöitä, jotka ovat ikään kuin pudonneet yhteiskunnan suojaverkon ulkopuolelle, Ojala jatkaa.

Pahoinpitelyrikoksien määrässä sen sijaan on tapahtunut laskua.

Yleisten paikkojen pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikolla 12 ja yksityisten paikkojen pahoinpitelyitä 33, kun vastaavat luvut olivat edellisellä viikolla 31 ja 51.

– Pahoinpitelyt siis keskittyivät yksityisiin paikkoihin eli ihmisten koteihin. Ryöstörikoksia meille kirjattiin viime viikolla yhdeksän, kertoo Ojala.

Muuten tehtävät olivat pitkälti päihtyneitä, rattijuoppoja, omaisuusjuttuja, virka-apujen hoitamista, etsintäkuulutettujen hakuja, liikenteestä aiheutuvia tehtäviä sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa paikoissa missä ihmisiä liikkuu ja oleskelee.

Erilaisten henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten määrä on hieman tasaantunut, mutta tehtävillä esiintyy edelleen tasaiseen tahtiin teräaseita, käsiaseita tai muita vaarallisia aseita.

Viikonloppuna partiot tekivät raskaan liikenteen valvontaa poliisilaitoksen pohjois- ja itäsuunnilla. Valvontaa kohdistettiin erityisesti kuljettajien ajo- ja lepoaikoihin.

– Valvonnassa ei havaittu merkittäviä puutteita, vaan pääosin kuljettajilla oli kaikki kunnossa. Positiivista oli taas huomata, että raskaan liikenteen kuljettajatkin pitivät valvontaa tärkeänä ja hyvänä asiana ja yhteistyö sujui hienosti, kertoo komisario Asko Sartanen tiedotteessa.

Viime viikolla poliisilaitoksen pääväylillä tehtiin myös nopeusvalvontaa ja paikoin erittäin huonoista ajo-olosuhteista huolimatta kuljettajille mitattiin kovia nopeuksia.

Sartasen mukaan ainakin neljän kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja yli kymmenen kuljettajan vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan..

Tällä viikolla poliisi valvoo taksiliikennettä lentoaseman ja Tikkurilan ympäristössä. Poliisi tarkistaa muun muassa taksien lupia, ajoneuvojen kuntoa ja kelpoisuutta.

Takseissa havaituista puutteista poliisilla on viranomaisena lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa Traficomille.

Poliisi valvoo takseja Helsinki-Vantaan ja Tikkurilan ympäristössä

Lumikasat täyttävät kaistoja ja jalkakäytäviä – "Tila loppuu kesken. Järvenpäässä tuhansia kuormia lunta odottaa ajamista pois"

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut