Tuoreet tutkimus- ja tilastotiedot todistavat koronavirusrokotusten monia hyötyjä. Ne antavat laajemman suojan kuin omikronvariantin aiheuttaman taudin sairastaminen. Rokotetun riski tartuttaa muita on pienempi kuin rokottamattoman. Lisäksi rokotettuihin verrattuna rokottamattomilla on moninkertainen riski joutua sairaalahoitoon, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotteessaan.
Kolmannet koronavirusrokotukset aloitettiin Suomessa viime syksynä. Niitä suositellaan kaikille 18 vuotta täyttäneille. Meillä noin 60 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä on ottanut kolmannen rokotuksen. Tanskassa osuus on 77 prosenttia ja Norjassa 67 prosenttia.
Erityisen tärkeä kolmas rokoteannos on tiedotteen mukaan 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville.
– Kolmas rokote tulee ottaa, jos ei ole sairastanut tautia. Kaksi rokotusta ja sairastettu tauti antavat hyvää suojaa, mutta tällaisessakin tapauksessa kolmannen rokotteen voi ottaa. Edellä mainitussa tilanteessa voimakkaasti immuunipuutteisille taudin sairastaneille kolmas rokoteannos on tärkeä. Sen saa myös esimerkiksi matkustamisen tai muun syyn vuoksi, toteaa tiedotteessa apulaisylilääkäri, dosentti Eeva Ruotsalainen.
Jos kolmannen rokotteen ottaa matkustamisen tai muun syyn vuoksi, rokotteen ja sairastetun taudin välin on oltava vähintään kolme kuukautta. Rokotteen ja sairastetun taudin välin on oltava vähintään kuusi viikkoa, jos on ottamassa ensimmäistä tai toista rokotetta.
Lievä omikronvariantin aiheuttaman tauti rokottamattomalla vaikuttaisi tiedotteen mukaan antavan vasta-ainesuojaa eli immuniteettia omikrontartuntaa vastaan. Se ei kuitenkaan antaisi suojaa juurikaan muita variantteja vastaan. Nämä tiedot perustuvat tuoreisiin laboratoriotutkimuksiin.
Ylilääkäri, professori, Olli Vapalahti sanoo, että kahdesti rokotetulle syntyy omikroninfektion jälkeen kohtuullinen vaste myös muille varianteille.
– Vaikka rokotusten suoja oireisia tartuntoja vastaan hiipuu, rokotusten antama suoja vakavaa tautia vastaan säilyy pidempään, Vapalahti kertoo.
Tiedotteessa kerrotaan äskettäin julkaistusta tanskalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan rokotukset vähentävät tartuttamisen riskiä rokottamattomiin verrattuna. Riski vähenee erityisesti kolmannen annoksen jälkeen. Lisäksi rokotetut ovat tartuttavia lyhyemmän aikaa kuin rokottamattomat.
Rokottamattomat ovat tiedotteen mukaan päätyneet meillä tammikuun aikana koronan vuoksi erikoissairaanhoitoon 7,4 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 12 kertaa todennäköisemmin kuin vähintään kaksi kertaa rokotetut.
Kolmansien rokotusten antaman suojan heikentymistä on havaittu ikääntyneillä ja riskiryhmillä.
– Useat maat ovat arvioimassa ja osa on tehnyt jo linjauksia neljänsien rokoteannosten antamisesta nimenomaan ikääntyneille ja hoivalaitosten asukkaille, koska heillä rokotesuoja on muutenkin heikompi ja hiipuu nopeasti, kertoo Ruotsalainen.
Suomessa neljänsiä rokotuksia on jo annettu 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuuteisille.