Taide: Galleria Toivossa on esillä Hannele Heinon grafiikoita.
Klaukkalan kirjastossa Galleria Toivossa on kahden kuukauden ajan esillä Hannele Heinon grafiikoita.
– Luonto vaikuttaa tavalla tai toisella ihmiseen, mutta vaikutuksen voimakkuus on erilainen ja jokaisen suhde luontoon omanlaisensa. Metsän kerroksellisuus, rosoisuus ja ajattomuus rauhoittaa, auttaa suhteuttamaan murheita, pakottaa hiljentymään, sekä helpottaa kohtaamaan myllertävät ajatukset, Heino avaa.
Hänen mukaansa metsän monet äänet, risahdukset, puiden humina ja linnut muodostavat kokonaisen ihmeellisen maailman, jossa ajatus irtautuu totutusta ja vapautuu turhasta.
– Se on kokonaisvaltainen kokemus. On tutkitusti todettu, että luontokokemus tuottaa henkistä hyvinvointia, tukee elämänlaatua ja auttaa rentoutumaan.
Hannele Heino on viettänyt aikaa Ruotsin Skoonen maaseudulla useana vuonna.
– Kuljin samoissa maisemissa ja metsissä säännöllisin väliajoin ja kävin tuttujen puiden luona eri vuodenaikoina. Tapanani oli aina käydä tervehtimässä tiettyjä puuyksilöitä saapuessani Skooneen. Tutustuin vanhan lehtometsän keväiseen hehkeyteen, keskikesän vehreyteen ja syksyiseen väriloistoon oranssinkeltaisten lehtien leijuessa maahan. Lopuksi puut olivat paljaita alkavan talven murtaessa väriloiston. Jokainen tapaaminen oli erilainen ja ainutlaatuinen kokemus. Puilla oli aina jotain uutta minulle, Hannele Heino kertoo.
Kokonaisvaltainen kokemus.
Klaukkalan kirjaston näyttelyssä on esillä serigrafioita, jotka ovat syntyneet niistä väreistä ja tunnelmista, joihin Heino tutustui retkillään.
– Työskentelen usein syventyen tiettyyn aiheeseen. Teosteni teemat ja aiheet pohjautuvat tavallisesti oman ympäristöni ja elämäni tapahtumiin, Heino kuvailee. Näyttely on avoinna Klaukkalan kirjastossa 1.3.–30.4. kirjaston aukioloaikoina.