Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miksi muuttovalmis ei olekaan muuttovalmis? – "Pettymyksiä valitettavasti tulee"

Maallikolle termi muuttovalmis antaa harhaanjohtavan kuvan, sanoo PRKK:n toimitusjohtaja Mikko Juva.

PRKK eli Peruskorjaamisen ja rakentamisen kehittämiskeskus on omakotirakentajia ja remontoijia neuvova puolueeton yhdistys.

– Aina joku innostuu, kun näkee mainoksen muuttovalmiista talosta 250 000 eurolla. Omaa työtä ja varsinkin lisäkuluja tulee paketin päälle kuitenkin helposti 100 000–150 000 euroa. Pettymyksiä valitettavasti tulee, mutta toki tilausvaiheessa ostajat ovat yleensä selvillä siitä, mitä ovat saamassa, Juva sanoo.

Ongelmaa pahentaa se, että eri talotehtaiden muuttovalmiit paketit ovat toimitussisällöltään erilaisia ja niiden vertailu on vaikeaa.

– Talopakettia ostavan pitäisi aina käydä toimitussisällöt ammattilaisen kanssa läpi.

Juva soisi, että termistä muuttovalmis luovuttaisiin.

– On totta, että muuttovalmiista saattaa tulla mielikuva, että ei tarvitse tehdä muuta kuin kantaa huonekalut sisään, myöntää Pientaloteollisuuden johtaja Kimmo Rautiainen.

Rautiainen arvioi, että tämän päivän muuttovalmiit talopaketit ovat noin 70–80 prosenttia täysin valmiista talosta, riippuen talotehtaasta. Suunta on kuitenkin menossa yhä valmiimpaan.

Entä jos asiakas ei halua junailla yhtään, vaan kävellä sisään pihan ruusupensaita myöten valmiiseen kotiin? Sekin on Rautiaisen mukaan mahdollista.

–  Useilla talotehtailla on tarjota talo ja tontti -paketteja, joissa saa pihan istutuksia myöten täysiin valmiin toimituksen.