Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

LähiTapiola Uusimaa lahjoittaa 10 000 euroa Ukrainaan – myös kumppanit ja asiakkaat auttamaan

LähiTapiola Uusimaa lahjoittaa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon 10 000 euroa Ukrainan konfliktista kärsivien auttamiseksi ja humanitaarisen avun toimittamiseksi sitä eniten tarvitseville, kerrotaan LähiTapiola Uusimaan tiedotteessa.

– Ukrainan sotatila järkyttää meitä kaikkia ja apua tarvitaan pikaisesti. Jokainen meistä voi toimia ja auttaa esimerkiksi lahjoittamalla, osallistumalla keräyksiin, ryhtymällä vapaaehtoistyöhön ja osoittamalla tukensa sodasta kärsiville. Tarttumalla toimeen voi lievittää myös omaa ahdistustaan. Kannustamme paikallisia kumppaneitamme ja omistaja-asiakkaitamme osallistumaan sodasta kärsivien auttamiseen, kertoo LähiTapiola Uusimaan toimitusjohtaja Erik Valros tiedotteessa.

LähiTapiola Uusimaan lahjoitus on osa LähiTapiola-ryhmän yhtiöiden 300 000 euron lahjoituksia Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseksi ja humanitaarisen avun toimittamiseksi sitä eniten tarvitseville.

– Ukrainan tilanteen seuraaminen aiheuttaa huolta ja ahdistusta myös Suomessa. Huolehdi lähipiiristäsi ja varmista, että kukaan ei jää nyt yksin. Myös Suomessa toimivien järjestöjen tekemä työ esimerkiksi nuorten mielenterveyden eteen korostuu kriisiuutisoinnin keskellä, toteaa Valros.