”Nyt tiedän, että olen tullut kotiin” – Jaana Salmen toiveet hevosesta ja maalla asumisesta toteutuivat 40 vuoden odotuksen jälkeen

Usko unelmiisi ja itseesi, ja tee sitä, mille sydämesi sykkii. Sillä ei ole väliä, millaisista lähtökohdista tulet, sanoo röykkäläinen Jaana Salmi.

Näin Salmi toteaa varsin usein etenkin nuorille.

Salmella, 54, on paitsi kiinnostava elämäntarina, myös suuri haave, joka toteutui 40 vuoden odottamisen jälkeen. Hän on unelmoinut omasta suomenhevosesta lapsesta lähtien.

Ensimmäisen suomenhevosensa Salmi hankki vuonna 2014, muutama vuosi sen jälkeen, kun hän puolisoineen oli muuttanut Röykkään.

—Olin jäänyt silloin äkillisesti työttömäksi. Mietin, että ihan pähkähullu tilanne, jos siinä kohtaa hankkii hevosen! Ilman mieheni rohkaisua en olisi tätä tehnyt. Hän sanoi, että elämä menee ohi pähkäillessä loputtomiin.

Sitten Salmi osti Saran. Hän oli sen kanssa kesän. Syksyllä Salmi työllistyi, ja toi hevosen 2015 kotitilalle.

Pappani tuli molemmista sodista saman suomenhevosen kanssa kotiin.

Jaana Salmi

Salmi tietää, mistä puhuu. Hän on lähtöisin pieneltä paikkakunnalta. Siellä hevoset ja isoäiti olivat rakkaimmat ystävät, lapsuuden isoin turva.

—Kävin teininä itkemässä hevosten kaulaan surut ja murheet. Hevoseni Sara on ihan sen näköinen, millainen juliste minulla oli lapsena seinällä.

Myöhemmin rakas lapsuuden hevonen myytiin, ilman että Salmi sai edes hyvästellä sitä. Hän otti pitkäksi aikaa hevosiin etäisyyttä.

Salmi muutti omilleen jo 15-vuotiaana. Opiskelujen jälkeen hän lähti Helsinkiin töihin. Nainen ei ole koskaan olettanut, että mikään tulisi ilmaiseksi.

Nyt Salmi auttaa nuoria vapaaehtoistyönä naapurikunnassa. Päivisin hän käy pääkaupunkiseudulla töissä. Salmi kehuu Nurmijärven sijaintia. Työmatka on lyhyt.

Naisen toinen unelma on maaseutu. Röykkä on Salmen mukaan erittäin yhteisöllistä seutua.

— Täällä autetaan ja tervehditään. Tiedän, että olen tullut nyt kotiin.

Suomenhevoset Runoliisa ja Sara sekä shetlanninponi Stella ovat Salmelle perheenjäseniä, joista pidetään hyvää huolta. Katraaseen kuuluvat myös saksanpaimenkoira Eda ja kaksi kissaa.

Jaana Salmi tuntee suomenhevosten historian.

—Joka kerta pääsee itku, kun nostan itsenäisyyspäivänä lipun salkoon ja katson hevosia. Pappani tuli molemmista sodista saman suomenhevosen kanssa kotiin. Hevoset tekivät sodissa valtavan työn. Niitä otettiin sotaan joka talosta. Ne olivat siellä ihan etulinjassa.

Salmi opiskelee parhaillaan varsansa Runoliisan kouluttamista karkkilalaisen Kari Vepsän opissa. Koulutussetit ovat intensiivisiä. Salmen mukaan lajissa on oltava nöyrä, sillä hevosten kanssa ei ole koskaan valmis.

—Hevonen kaipaa ihmiseltä kahta asiaa: rauhaa ja turvaa. On mahtava tunne, kun 500-kiloinen eläin tekee kanssasi viimein yhteistyötä. Se, kun on hevosen kanssa yhtä.

Suomenhevonen on monikäyttöinen, ja luotu pohjoisen oloihin. Sen vuoksi Salmen tarkoituksena on niin ratsastaa kuin ajaa kärryillä ja reellä hevosilla, ponillakin. Mutta vain omaksi ja hevosten iloksi. Kisaajia niistä ei tule.

Salmi toteaa, että huonoinakin päivinä pitäisi muistaa, miten hyvin asiat ovat. Kun pysyy positiivisella kehällä, se suurenee.

—Suurin niistä on lähimmäisenrakkaus, empaattinen Salmi sanoo.

Naisella on yhä unelmia.

—Se olisi aika nastaa, jos 80-vuotiaana voisi hypätä vielä hevosen selkään. Ja hakea kaupasta vaikka ässämixpussit.

Kuka?

Jaana Salmi

Työskentelee myynti- ja markkinointialalla.

Muutti Kukkakummun tilalle puolisonsa kanssa 2010.

Perheeseen kuuluvat myös nelivuotias shetlanninponi Stella ja suomenhevoset, kolmevuotias Runoliisa, sekä Sara, 12 vuotta.

Kaksi kissaa ja alkukantarotuinen saksanpaimenkoira, joka on hankittu Slovakian Tatravuorilta.

Omistanut aiemmin Bosnian sodasta eläköityneen miinanraivauskoiran, sekä poliisin tehtävistä eläköityneen poliisikoiran.

Muutti 15-vuotiaana omilleen.

Asui ja työskenteli pitkään Helsingissä.

Harrastaa matkustamista: käynyt noin 100 eri maassa.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut