Pääministeri Sanna Marinin (sd.) ratkaisu lähteä yökerhoon joulukuussa 2021 ilman virkapuhelinta oli oikea, arvioi oikeuskansleri. Oikeuskansleri antoi perjantaina ratkaisunsa kanteluihin, joiden mukaan Marinilla olisi pitänyt virkapuhelin mukanaan olla. Valtioneuvoston kanslian ohjeistus välttää kontakteja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronavirustartunnasta johtuen saavutti tästä johtuen pääministerin vasta seuraavana aamuna.
– Selvitysten mukaan ministereille osoitetut kirjalliset ohjeet virkamatkapuhelimen käytöstä eivät olleet tapahtuma-aikana sisällöllisesti täysin yhteneväiset. Pääministeri Marin oli tavoitettavissa toisesta työpuhelimestaan eikä hänen voitu kokonaisuutena arvioiden katsoa menetelleen ohjeiden tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, oikeuskansleri toteaa päätöksen perusteluissa.
Oikeuskansleri piti tärkeänä varmistaa, että valtioneuvoston tilannekeskuksella on ympärivuorokautinen kyky tavoittaa valtionjohto ja virkamiesjohto häiriö- ja poikkeustilanteissa. Valtioneuvoston matkapuhelinkäytänteitä koskevat ohjeistukset tulisi saattaa sisällöltään yhteneväisiksi ja pitää ajan tasalla.
Ratkaisun perusteluineen voit lukea kokonaisuudessaan tästä.