Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Turvallisia aikuisia, iltapalaa ja oleskelua – Saapaskahvila tuo uutta toimintaa Rajamäen nuorille

Tyttöporukka pelaa biljardia, pojat odottelevat vuoroaan. Osa paikalla olevista lätkii korttia ja nurkassa säkkituoleilla jutellaan. Nurmijärven seurakunnan kolmas Saapaskahvila Nurkalla Rajamäessä on käynnistymässä.

8-luokkalaiset Emilia, Anni ja Eedit ovat Saapaskahvilassa ensimmäistä kertaa. He ovat tulleet sinne saadakseen riparimerkintöjä, mutta myös pelaamaan biljardia ja lautapelejä.

– Tavallisesti me vaan ollaan kavereitten kanssa jossain, tytöt kertovat.

Vapaa-aika kuluu myös harrastusten parissa. Emilia laulaa kuorossa, Anni piirtää ja voimistelee kotona ja Eedit soittaa selloa.

Veikka, Joona ja Taavi, hekin 8-luokkalaisia, ovat käyneet Saapaskahvilassa kerran aikaisemmin. Muista Rajamäen nuorille suunnatusta sisäpaikoista he eivät tiedä, mutta ulkona ja harrastuksissa riittää tekemistä.

Veikalla on pitkä rivi harrastuksia, muun muassa karting, haitarinsoitto ja VPK. Joona pelaa jalkapalloa ja Taavi pyöräilee ja käy lenkillä.

Saapaskahvilassa ei kiusata.

– Itse en kaipaa tämän enempää nuorisotiloja Rajamäelle, mutta tiedän, että on sellaisiakin, jotka niitä tarvitsevat, Taavi sanoo.

Keittiösyvennyksessä kahvilasta vastaava Saapas-vapaaehtoinen Sanna Lehtoranta valmistelee iltapalaa. Apunaan hänellä on toinen Saapas-vapaaehtoisena toimiva, Asta Vuori-Kokko.

Helmikuussa toimintansa aloittanut Saapaskahvila on Lehtorannan haaveiden täyttymys.

– Olen haaveillut Saapaskahvilasta useita vuosia. Saapas-toiminnan täyttäessä tänä vuonna 50 vuotta minulle tuli vahva tunne siitä, että nyt on kahvilan aika, hän kertoo.

Lehtoranta oli vuosien mittaan ehtinyt miettiä mielessään, millainen kahvilasta tulisi; nuorten kohtauspaikka, jossa tarjotaan terveellinen iltapala ja jossa voi tavata turvallisen aikuisen.

– Täällä ei myöskään kiusata, vaan tänne voi tulla turvallisin mielin.

Kunhan toiminta pääsee kunnolla vauhtiin, tarkoituksena on hankkia lisää nuorten toiveissa olevia lautapelejä. Nuoret ovat toivoneet myös toista biljardipöytää, kivaa tekemistä ja leffailtaa.

Sanna Lehtoranta on toiminut Saapas-vapaaehtoisena yli 20 vuotta. Hän aloitti Mellunkylän Saappaassa, joka on nyt nimeltään Itä-Helsingin Saapas.

Seurakunnan nuorisotoiminnassa Lehtoranta on ollut mukana 12-vuotiaasta asti.

– Ensin vedin varhaisnuorten kerhoja, sitten kävin riparin ja siirryin isoseksi, ja siitä tuli sitten luontainen siirtymä Saappaaseen, hän kertoo.

– On tärkeää kuulua johonkin. Tässä toiminnassa saan myös omaa aikaa, törmään ihaniin ihmisiin ja saan ystäviä, hän jatkaa.

Kahvilanpidon lisäksi Lehtoranta jatkaa katutyössä.

– Katutyössä kokee hienoja kohtaamisia, mutta tämä kahvilatyö tuo Saapas-vapaaehtoisena toimimiseen jotakin uutta.

Nurmijärven seurakunnassa Saapas on toiminut vuodesta 2000 lähtien.

Seuraavat Saapaskahvilat Nurkalla (Patruunantie 1, Rajamäki) 1.4., 15.4., 29.4. ja 13.5. klo 19–23.