Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nurmijärven Rouva Suorasuu eläkkeelle aprillipäivänä – Merja Winha-Järvinen perää avointa keskustelukulttuuria

– Jään eläkkeelle 1.4., sillä neljä on onnennumeroni, sanoo Nurmijärven kunnassa 40 vuotta työskennellyt nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen.

Hän kertoo saaneensa kuluneina vuosina 40 lisäkiloa ja neljä lastenlasta sekä työskennelleensä neljän kunnanjohtajan alaisuudessa. 1.4. on myös aprillipäivä.

– Moni miettii, että jäänkö nyt oikeasti eläkkeelle, vai putkahdanko taas takaisin töihin. Osa ihmisistä varmasti iloitsee eläköitymisestäni, itseään Rouva Suorasuuksi nimittävä Winha-Järvinen sanoo.

Hän ei peittele sitä, että haluaisi vielä jatkaa työssään.

– Rakastan työtäni ja tulen ikävöimään työntekijöitäni ja kaikkea sitä, mitä he ovat tehneet, mutta aika aikaa kutakin ja nuoremmille pitää antaa tilaa.

Winha-Järvisestä tuli klaukkalalainen 12-vuotiaana. Sitten opinnot ja työ veivät pääkaupunkiseudulle. Nurmijärvelle hän palasi vuonna 1981 aloittaessaan työt nuorisosihteerin vakanssilla. Silloin nuorisotyön hallinnossa työskenteli hänen lisäkseen konttoristi. Lisäksi oli muutamia kerho-ohjaajia. Hallinnossa työskentelevien määrä ei ole siitä kasvanut, mutta kaikkiaan nuorisopalveluissa työskentelee nyt 29 henkilöä.

Peruspalveluissa ollaan pitkään mukana, elämyksissä hetken.

Merja Winha-Järvinen siirtyi Nurmijärvelle Helsingin kaupungilta, jossa oli ollut nuorisotaloja vuodesta 1957 lähtien. Nurmijärvellä ei vielä vuonna 1981 ollut ainoatakaan nuorisotilaa.

– Nurmijärvi oli tuolloin taantumuksen takapajula. Nuoriin ja nuorisotyöhön suhtauduttiin nuivasti. Vallalla oli ajatus, että liikunta pelastaa kaiken, ja se ajatus on jatkunut näihin päiviin asti, Winha-Järvinen sanoo.

Suositteletko Nurmijärven kuntaa työnantajaksi 40 vuoden kokemuksella?

– Kyllä, ehdottomasti. Olen saanut toteuttaa ideoitani, eikä niitä ole torpattu, jos ei tuettukaan. Mutta mikään ei kehity, jos epäkohdiksi koettuja asioita ei nosteta esille, Winha-Järvinen vastaa.

Epäkohdaksi hän kokee avoimen keskustelukulttuurin katoamisen.

– Kun ennen suunniteltiin strategioita ja kunnan kehittämistä, samassa tilassa luottamushenkilöiden kanssa oli laaja joukko viranhaltijoita. Enää kuntaa ei kehitetä yhdessä, vaan alemmilta viranhaltijoilta tullut tieto kulkee välikäsien kautta ja muuttuu ja vääristyy matkalla. Ennen pystyttiin puhumaan, nyt on kyselyjä toisensa perään, Winha-Järvinen suomii.

– Minulle on tullut vahva tunne siitä, että sinun asioistasi keskustellaan muualla kuin siellä missä itse olet. Näin syntyy epäluuloja ja väärinkäsityksiä, hän jatkaa.

Esimerkiksi hän nostaa keväiset suunnitelmat nuorisopäällikön viran lakkauttamisesta.

– Viran lakkautussuunnitelmista tai organisaatiomuutoksesta olisi pitänyt keskustella minun ja henkilökuntani kanssa. Perään avointa keskustelukulttuuria sekä viranhaltijoiden välillä että viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä, Winha-Järvinen sanoo.

Hän arvostelee myös kuntalaisille myytäviä, esimerkiksi matkailumarkkinointiin ja rekrytointeihin liittyviä mielikuvia.

– Tärkeintä ei saisi olla se, miltä mikäkin näyttää. Peruspalveluissa ollaan pitkään mukana, elämykset ovat hetkellisiä. Kuuluuko kunnan perustehtäviin elämysten tuottaminen, jos perustukset eivät ole kunnossa? hän kysyy.

Uransa aikana Winha-Järvinen on ehtinyt työntekijöineen toteuttaa suuren määrän asioita, joista yksi tärkeimmistä on hänen mukaansa 30 vuotta odotettu Klaukkalan monitoimitalo Monikko.

Nyt mieleen nousevat kuitenkin ne asiat, jotka olisi halunnut vielä tehdä. Yksi niistä on ennen koronaa käynnistynyt yhteisöllisyysprojekti, jonka avulla kiinnitettäisiin muuttovoitto-Klaukkalaan muuttaneet lapset ja aikuiset uuteen kotipaikkaansa.

– Minulla on vahva tunne siitä, että tämä toteutuu vielä ja ihmiset saadaan tuntemaan, että me asutaan täällä ja tämä on meidän koti.

Winha-Järvinen olisi myös halunnut elvyttää Nurmirockin sekä perustaa mopopojille tallin ja moposuoran.

Lopuksi perinteinen kysymys: Kuinka aiot viettää eläkepäiväsi?

– Ensimmäiset kaksi viikkoa itken sitä että olen niin vanha, että minun piti jäädä eläkkeelle. Sen jälkeen voisin mummoilla ja toivon myös saavani liikunnan takaisin elämääni.