Kohti kaikille yhteistä koulua – riittävä ja oikea-aikainen tuki lähikoulussa

Keski-Uudellamaalla on tavoitteena oppimisen tuen rakenteen muutos kohti kaikille yhteistä koulua. Siinä lapsi ja nuori saa riittävän ja oikea-aikaisen tuen omassa lähikoulussaan mahdollisimman usein, kerrotaan Nurmijärven kunnan tiedotteessa.

Viime vuonna käynnistyneessä hankkeessa ovat mukana Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kuntien opetustoimet.

Kehittämistyö tavoittaa 28 000 perusopetuksen oppilasta ja noin 3 000 kouluhenkilöstön jäsentä.

Oppimisen tuen ja inkluusion kehittämishanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja kuuluu Oikeus oppia -ohjelmaan. Inklusiivinen koulu on paikka, jossa kaikki oppilaat ovat hyväksyttyjä ja arvostettuja yhteisön jäseniä. Se tarkoittaa kaikkien lasten ja nuorten yhteistä opetusta, joka järjestetään asianmukaisin tukitoimin.

Velvoite opetuksen järjestäjille inklusiivisen koulun kehittämiseksi tulee vahvasti kansainvälisistä sitoumuksista sekä opetussuunnitelmasta, joiden perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö hankerahoituksella ohjaa ja tukee tätä työtä.

Kehittämistyö on jalkautunut entistä enemmän kouluihin lukuvuonna 2021–2022.

Huoltajia on kuultu vanhempainfoorumeilla ja oppilaiden kuuleminen järjestettiin viime marraskuussa Erätauko-keskustelumenetelmää käyttäen.

Kuntiin palkattiin viime syksyn alussa osallisuuspedagogeja, jotka laajentavat ja jatkavat kehittämistyön käytäntöön saattamista.

Nurmijärven kehittämistyön painopisteinä ovat alkuluokkatoiminnan tarjoama tuki lähikouluissa, yhteisopettajuus ja erityisluokkien kuntouttava toiminta, josta on tavoitteena palata yksilöllisen suunnitelman mukaan lähikouluun.

Tänä keväänä osa kouluista aloittaa työskentelyn näiden teemojen äärellä ja ensi syksynä kaikki koulut osallistuvat tähän kehittämistyöhön omalta osaltaan.

Erityiskoulun ja erityisluokkien toiminnan kehittäminen kuntatasolla on myös osa kehittämistyötä.

Kehittämistyö jatkuu hankerahoituksella ainakin vuoden 2022 ajan. Sen jälkeen sitä jatketaan kunnassa tehtyjen tarkempien suunnitelmien mukaisesti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut