Siitepölykausi alkoi jo: ”Alkaa olla ilmassa jatkuvasti”

Siitepöly: Koivuallergikoille pahin aika on yleensä vapun tienoilla.

Siitepölyallergikkojen piina on alkanut eteläisessä Suomessa, sillä pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä leijuu jo ilmassa. Tällä hetkellä oireita saavat lähinnä herkimmät, kertoo dosentti Annika Saarto Turun yliopiston siitepölytiedotuksesta, joka seuraa koko maan tilannetta.

– Herkimmät saavat oireita jo silloin kun pitoisuuksia ei voi virallisesti todeta. He yleensä jo siinä vaiheessa hankkivat lääkkeet. Luulen, että pahimmin allergisille tämä ei tule yllätyksenä.

Suomessa puut eivät vielä kuki, mutta lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä kantautuu jo meille Ruotsista ja Baltiasta.

– Kaukokulkeumia on tullut satunnaisesti jo usean viikon ajan, mutta aloitimme säännöllisen tiedottamisen pari viikkoa sitten, kun näytti siltä, että nyt sitä alkaa olla ilmassa jatkuvasti, Saarto kertoo.

Siitepölyn kantautumiseen muualta vaikuttavat ilmavirtaukset ja se, miten voimakkaasti puut naapurimaissa kukkivat.

Koivun ensimmäiset siitepölyt ovat yleensä Suomessa kaukokulkeutumina huhtikuun puolivälissä ja Suomessa puu alkaa kukkia huhtikuun lopussa. Koivuallergikoille pahin aika on yleensä vapun tienoilla.

Pahimmin allergisille tämä ei tule yllätyksenä.

Dosentti Annika Saarto, Turun yliopisto

Allergikoille Annika Saartolla on hyviä uutisia: keväästä on tulossa viimevuotista helpompi.

– Tänä vuonna (koivulta) odotetaan paljon heikompaa kukintaa kuin viime vuonna, jolloin koivulla oli runsaan kukinnan vuosi. Tyypillisesti puut eivät pysty kukkikaan voimakkaasti kahta vuotta peräkkäin.

Saarto toteaa, että Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennusteen mukaan koivun siitepölyä olisi tänä keväänä jopa vain noin viidesosa viimevuotisesta.

Muilla puilla vuosivaihtelu ei ole niin selvää kuin koivulla, mutta myös leppä kukki Saarton mukaan poikkeuksellisen runsaasti viime vuonna.

– Uskoisin, että samasta syystä se ei tänä vuonna kuki yhtä runsaasti. Pähkinäpensas puolestaan on suhteellisen tasainen kukkija vuodesta toiseen, mutta silläkin oli viime vuonna voimakkaita pitoisuuksia. Luulisin, että siinä ei ole suurta eroa aikaisempiin vuosiin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut