Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Vuodenajasta riippumatta paras paikka tehdä kauppaa” – Torikauppa vilkastuu kesää kohden

Kirkonkylän ja Klaukkalan toripaikat on julistettu haettavaksi. Torilla saa pitää tavaroita kaupan muina päivinä paitsi sunnuntaina ja maanantaina. Toripaikkojen vuokraus riippuu siitä haluaako myyjä hakea vuosi-, kuukausi- vai vuorokausipaikkaa. Vuosipaikkojen haku on keväisin ja hakemukset tulee olla toimitettuna kunnanvirastolle viimeistään 28. maaliskuuta tai sähköisesti osoitteeseen kunta@nurmijarvi.fi. Vuosipaikat vuokrataan vuodeksi kerrallaan. Kuukausi- ja päiväpaikat vuokrataan suoraan torivalvojalta paikan päältä. Puolen vuoden paikat haetaan myös sähköisesti.

Kirkonkylän torilla on vielä tähän aikaan vuodesta hiljaista, mutta kaupan on silti kukkia, tuoretta leipää sekä kotimaisia harjoja, joita Ränni legenda kauppaa.

– Olemme olleet torikauppiaita pääsiäisenä jo 56 vuotta, Ränni legendan torikauppias sanoo

– Kesä on myynnin kannalta parasta aikaa, mutta tämä on silti vuodenajasta riippumatta maailman paras paikka tehdä kauppaa, hän jatkaa.

– Torikaupassa käytetyt kaikki tavarat, ajoneuvot ja myyntivälineet on poistettava viimeistään puolen tunnin kuluttua myyntiajan päättymisestä, Nurmijärven kunnan liikunta-alueiden työnjohtaja Kalle Koski huomauttaa.

Hakemusten määrä vaihtelee Kosken mukaan hieman vuosittain, mutta vuosipaikkojen hakijat ovat vuosien varrella suhteellisen vakiintuneet.

– Näiden lisäksi päiväpaikkalaisia, markkinoiden pitäjiä ja muita yksittäisiä käyttäjiä on useita kymmeniä vuosittain. Viime vuosien aikana merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei hakemusten kanssa ole tapahtunut, Koski sanoo.

Toripaikkalaisella on tietyt aukioloihin, siisteyteen ja myytäviin tuotteisiin liittyvät vaatimukset ja rajoitukset. Lisäksi kauppiaalla on myyntiin liittyviä yleisiä lakien määrittämiä velvoitteita, kuten terveydensuojelulain ja -asetuksen mukaiset määräykset.

– Viikonloppuisin torimyynti on sallittua vain lauantaisin ja lupa siihen vuokrataan torivalvojalta etukäteen, Koski muistuttaa.

Perinteisesti Kirkonkylän torialue on Klaukkalaa suositumpi.