Papilloomavirus eli HPV aiheuttaa useita eri syöpiä. Nyt HPV-rokotteen antamisaikaa on pidennetty väliaikaisesti. Rokotussarja voidaan aloittaa, kunnes nuori on täyttänyt 18 vuotta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessaan.
Pidennys on voimassa lukuvuoden 2022–2023 loppuun saakka.
– Korona-aikana joissakin kunnissa ei ole pystytty toteuttamaan kaikkia terveystarkastuksia ja rokotuksia. Tällä väliaikaisella ratkaisulla haluamme varmistaa, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on yhdenvertainen mahdollisuus saada rokotussuoja papilloomavirusten aiheuttamia syöpiä vastaan, sanoo tiedotteessa THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.
THL:n ylilääkäri Ulpu Elonsalo kertoo, että vaikka rokotusajan pidennys johtuu koronasta, ei ole väliä, mistä syystä nuoren HPV-suojassa on puutteita. Rokotussarja voidaan aloittaa Elonsalon mukaan yksilöllisen harkinnan perusteella myös silloin, jos se on jäänyt aloittamatta jostain muusta syystä.
HPV aiheuttaa tiedotteen mukaan useita eri pään ja kaulan alueen, sekä peräaukon, peniksen, kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien syöpiä. HPV tarttuu iho- ja sukupuolikontaktissa. Noin 80 prosenttia ihmisistä saa vakavalle taudille altistavan HPV-tartunnan elämänsä aikana.
Paras keino suojautua tartunnalta on HPV-rokote. Se estää noin 90 prosenttia kohdunkaulan syövästä ja jopa 95 prosenttia kahden yleisimmän HPV-tyypin aiheuttamista kohdunkaulan syövän esiasteista. Juuri nämä tyypit aiheuttavat myös suurimman osan syövistä.
HPV-rokotus kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan ja se on maksuton. Sitä tarjotaan kaikille lapsille ja nuorille. Pojat lisättiin rokotusten piiriin syksyllä 2020.
Rokotussarjaan kuuluu yleensä kaksi annosta. Ne annetaan alakoulussa viidennellä ja kuudennella luokalla. Jos rokotukset aloitetaan, kun nuori on jo täyttänyt 15 vuotta, rokotetta tarvitaan kolme annosta.
Paras suoja muodostuu, kun rokote saadaan mahdollisimman nuorena.
THL:n tiedotteessa kerrotaan, että kunnat vastaavat HPV-rokotusten järjestämisestä. Jos rokotussarja on jäänyt yläkoulussa kesken, kunnan pitää huolehtia siitä, että nuorella on mahdollisuus saada puuttuvat rokotteet.
– On kuitenkin tärkeää, että perheet ja nuoret huolehtivat myös itse siitä, että puutteelliseksi jäänyttä suojaa täydennetään, THL muistuttaa.