Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jarkko Tammisen Kuuleeko..? -imitaatiokiertue rantautuu myös Nurmijärvelle

Jarkko Tammisen Kuuleeko..?-imitaatiokiertue jatkuu tänä keväänä ja starttasi Raumalta 11. maaliskuuta. Imitaattorin kiertueen oli määrä tapahtua alun perin keväällä 2020, mutta yli puolet sen esityksistä on siirretty tälle vuodelle uusien rajoitusten myötä.

Tamminen kertoo kiertuetunnelmistaan nykyisessä maailmantilanteessa.

– Ensiksi haluan todeta, että tilanne Ukrainassa on mielestäni surullinen ja järkyttävä. Ajatukseni käyvät useamman kerran päivässä Ukrainan tilanteessa, kuten varmasti suurimmalla osalla meistä suomalaisista. Toisaalta olen iloinen siitä, että omalla esitykselläni voin tuoda ihmisille jotain hauskaa, ja uutisten sijaan hetkeksi jotain aivan muuta ajateltavaa.

Hän on valmistautunut kiertueeseensa huolella.

– Odotan innolla, että pääsen kevään aikana kiertämään Suomea ja tutustumaan moniin minulle uusiin paikkakuntiin. Olen jo hyvän aikaa työstänyt paikkakuntakohtaisia taustamateriaaleja ja kivoja juttuja on tiedossa. Kiitos kaikille lipun ostaneille, että olette jaksaneet odottaa uuteen esitysajankohtaan.

Kiertue päättyy 17. marraskuuta Klaukkalan Monikkosaliin kello 19.