Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinnostaisiko puhua poliitikoille? – Politiikan aamukahvit -tapahtumia kirjastoissa

Nurmijärven kirjastoissa on meneillään Puhu poliitikolle -demokratiahanke, jonka tavoitteena on luoda kirjastoista demokraattisen päätöksenteon ja osallisuuden kohtauspaikkoja. Näin kuntalaiset pääsevät osallistumaan aktiivisemmin arkeensa vaikuttavaan päätöksentekoon, kerrotaan kunnan tiedotteessa.

Ensimmäinen Politiikan aamukahvit -tapahtuma järjestettiin Rajamäen kirjastossa 23.3.

– Kahvia sentään riitti, mutta pullat loppuivat nopeasti, sillä paikalla oli 23 ihmistä – eli 18 + 5 ennalta mainostettua kuntapäättäjää. Oli mukavaa, että tällä kertaa paikalla oli hyvinkin eri-ikäisiä kuntalaisia, politiikkahankkeen koordinaattori Noora Tammilehto kertoo.

– Eri keskustelunaiheita oli runsaasti. Keskusteluissa oli esimerkiksi huolta ilmastonmuutoksesta, paikallisista sosiaali- ja terveyspalveluista ja siitä, riittävätkö kunnan varat jatkossa laadukkaisiin palveluihin.

Tammilehdon mukaan osallistujat olivat tyytyväisiä, että vihdoinkin on neutraali paikka, jossa keskusteluja voi järjestää.

Seuraava tapahtuma on Klaukkalan kirjastossa torstaina 28. huhtikuuta kello 18. Silloin järjestetään paneeli, jonka otsikko on Voivatko nuoret huonosti Klaukkalassa?

Mukana on nuoria, nuorisopalvelujen työntekijä, poliisi ja poliitikkoja.

Pääkirjastossa järjestetään toukokuussa vielä politiikan aamukahvit.