Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksityinen väestönsuoja Viirinlaaksoon? Rauno Raution mielestä hanke on jälleen ajankohtainen

Rauno Raution hanke väestönsuojan rakentamisesta Klaukkalan Viirinlaaksoon on Ukrainan sodan myötä tullut jälleen ajankohtaiseksi.

– Olen tutkinut viime aikoina Putinin elämää ja kyllä sen ainakin tekisi mieli tulla Suomeen, joten tällaiselle väestösuojalle olisi käyttöä. Jos kukaan ei tule Suomeen rähjäämään, niin kalliosuoja sopisi esimerkiksi teollisuuskäyttöön, Rautio sanoo.

Hänen mukaansa rakennusten alla olevat väestönsuojat sopivat tilanteisiin, joissa käytetään käsiaseita. Ohjusiskuja ne eivät kestä. Kallioon louhittu väestönsuoja kestäisi myös ohjus-iskut.

Nurmijärven Uutiset kertoi joitakin vuosia sitten (NU 18.1.15) Raution suunnitelmasta rakentaa väestönsuoja Viirinlaakson alueella sijaitsevan Mustamäentilaan kuuluvan kallion sisälle.

Raution mukaan hanke kariutui silloin tieyhteyden puuttumiseen. Tieyhteydestä väännettiin kättä Viirinlaakson kaavoituksen yhteydessä. Rautio valitti kaavasta hallinto-oikeuteen, koska kunta poisti vanhassa kaavassa jo 1970-luvulla olleen tievarauksen. Hän olisi tarvinnut tuota tieyhteyttä juuri kallioluolaansa varten.

Viirinlaakson rakentumisen ja Luhtajoentien valmistumisen ansiosta kalliolle ja väestönsuojalle saisi Raution mukaan luontevan liittymän Luhtajoentieltä. Tieyhteys olisi 10–15 metrin mittainen.

Raution omistama noin sadan metrin levyinen ja yli kaksisataa metriä pitkä kallio sijaitsee Luhtajoentien liikenneympyrän kohdalla.

Rautio aikoo käynnistää rakennustyöt heti saatuaan tieyhteydelle luvan.

– Teen väestösuojan ja jos joku ostaa sen niin ostaa. Mitään en lahjoita, mutta tekemättäkään en jätä, hän sanoo.

Hän uskoo saavansa kalliosta louhittavasta kivimäärästä melkoisen rahasumman. Raution mukaan omalla maalla toteutettavaan hankkeeseen ei tarvita lupia.

Kunnan viranhaltijat ovat hieman toisella kannalla. Alue, jolla kallio sijaitsee, on asemakaavassa maatalousaluetta.

– Kaikki asemakaavassa maatalousalueella tehtävät toiminnot ovat joko maisematyöluvan tai toimenpideluvan alaisia siitä riippuen, mitä ollaan tekemässä. Tämä perustuu suoraan maankäyttö- ja rakennuslakiin, sanoo rakennustarkastaja Mikael Kangasniemi.

Hän epäilee myös, että louhiminen kyseisessä paikassa on mahdotonta, koska lähimpään naapuriin on oltava matkaa vähintään 300 metriä.

Oman haasteensa voivat muodostaa myös liito-oravahavainnot. Alue on Klaukkalan osayleiskaavassa merkitty tästä syystä luonnonsuojelullisesti erittäin arvokkaaksi.

Rautio itse kertoo tutkineensa asiaa kartalla ja luonnossa ja olevansa vakuuttunut siitä, ettei alueella ole liito-oravia.

– Eikä tämä hanke häiritsisi niitä millään tavoin, sillä yhtään isoa puuta ei ole tarpeen kaataa, hän sanoo.