Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käsityölaneissa voi neuloa, virkata tai ommella kellon ympäri

Lanit tarkoittavat alun perin verkkopelitapahtumaa, jossa yhteen tilaan kokoontuu ihmisiä pelaamaan yhtäaikaisesti omien tietokoneidensa kanssa lähiverkossa. Tällä kertaa ei verkkoa tarvita, kun Nurmijärven Opisto järjestää käsityöharrastajien omat lanit 2. huhtikuuta. Aamu kymmenestä ilta kymmeneen on mahdollista uppoutua käsityön tekemiseen, vaihtaa ajatuksia ja vinkkejä muiden osallistujien kanssa ja saada rutkasti mielihyvää.

– Käsityöt ovat nousseet hurjaan suosioon korona-aikana, jolloin kotona ollessa on pitänyt keksiä mukavaa tekemistä. Itse tehdyt islantilaiset villapaidat ovat täyttäneet somekuvastot ja langatkin on paikoin myyty loppuun. Makrameetyöt ovat nousseet sisustussuosikeiksi ja ompelukoneet on jälleen nostettu esille, toteaa koulutuspäällikkö Annamari Pyöriä.

Opistossa on aiemmin järjestetty ompelulaneja, mutta nyt laneissa tehdään ensimmäistä kertaa myös muita kädentaitoja.

– Jokainen osallistuja voi valita itselleen mieluista tekemistä. Ajatuksena on, että kokoonnutaan porukalla ja keskustellaan samalla rennolla fiiliksellä. Tässä on myös hyvä tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, jotka ovat kiinnostuneita samoista aiheista. Kannustan rohkeasti kaiken ikäisiä aikuisia lähtemään liikkeelle, jos aihe on kiinnostava, lisää Pyöriä.

– Onnistuneen tapahtuman tekevät ihmiset, hän hymyilee.

Käsityölanit kestävät aamu kymmenestä ilta kymmeneen. Osallistumisajan voi valita vapaasti, mutta ennakkoilmoittautumista suositellaan pöytäpaikan varaamiseksi. Mikäli ompelu kiinnostaa, kannattaa ottaa oma ompelukone ja jatkojohto mukaan. Opistolla on jonkin verran käsityötarvikkeiden kierrätystapahtumasta yli jääneitä kankaita ja materiaaleja, jotka ovat vapaasti käytettävissä.

Kestävä kehitys ja kierrättäminen ovat näkyvässä osassa tässäkin tapahtumassa. Kello 13–14 kuullaan vaatetuunauksen pioneerin, Aija Rouhiaisen luento vaatteiden tuunaamisesta ja vanhan tuotteen muokkaamisesta uudeksi. Lisäksi nähdään hänen työnäytös t-paidan tuunaamisesta kello 14–15. Ideavinkkejä annetaan aamupäivästä myös erilaisiin kierrätyskokeiluihin.

Jokainen voi valita itselleen mieluista tekemistä.