Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hoitajien HUSia koskeva lakko alkoi – näin se vaikuttaa Keusoten alueella

Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer aloittivat perjantaiaamuna Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä (HUS) koskevan lakon. Keusote ei kuulu lakon piiriin, mutta lakko vaikuttaa kuntalaisten perusterveydenhuollon palveluihin myös Keusoten alueella, kerrotaan Keusoten tiedotteessa.

Kiireellisten palvelujen turvaamiseksi Keusote on nostanut valmiustilaansa.

– Omaa palvelutuotantoa priorisoidaan, jotta voidaan tukea palveluiden saatavuutta alueella HUSin supistaessa merkittävästi omaa palvelutuotantoaan. Henkilöstöä joudutaan siirtämään eri toimintojen välillä akuuttitoimintojen turvaamiseksi, jonka vuoksi ei-kiireelliset palvelut tilapäisesti voivat heikentyä, tiedotteessa kerrotaan.

Keusote toivoo asukkaita lakon aikana välttämään yhteydenottoa avoterveydenhuoltoon ei-kiireellisissä asioissa. Jo sovittuja aikoja ei peruta lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä aikoja, joiden osalta asiakkaisiin on oltu jo yhteydessä.

HUS siirtyy lakon vuoksi täysvalmiuteen ja supistaa merkittävästi kaikkea ei-päivystyksellistä toimintaansa. Sairaaloiden yhteispäivystyksissä hoidetaan vain erittäin kiireellistä hoitoa vaativia potilaita. Odotettavissa on ruuhkia.

HUS Päivystysavun palvelunumerossa116117 takaisinsoittopalvelu ei toimi. HUS ohjeistaa hätätilanteessa hakeutumaan suoraan päivystykseen ja henkeä uhkaavissa tilanteissa soittamaan hätänumeroon 112.

Ei-kiireelliset palvelut voivat tilapäisesti heikentyä.

Keusote pyrkii turvaamaan erikoissairaanhoidosta ja päivystyksistä siirtyvien sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden jatkohoidon vahvistamalla henkilöstöresurssia Keusoten akuuttiosastoilla ja varautuu kiireellisen hoidon palvelujen lisäämiseen.

– Vahvistamme viikonlopun aikaista omaa hoidon tarpeen arviointiamme sekä puhelin- ja kiirevastaanoton saatavuutta mahdollisimman paljon. Virka-aikaisen puhelinpalvelun tukena toimii etälääkäri. Virka-ajan ulkopuolella kiirevastaanottotoimipisteissä pystymme hoitamaan vain ne kiireelliset asiat, jotka eivät voi odottaa seuraavaan arkipäivään, listataan Keusoten tiedotteessa.

Keusote ostaa HUS:lta kaikki laboratorio- ja kuvantamispalvelut, ja lakko vaikuttaa merkittävästi näihin palveluihin. HUS joutuu sulkemaan suurimman osan näytteenotto-, röntgen- ja kuvantamispisteistä. Palveluiden ruuhkautumisella on vaikutusta myös kiireellisten tutkimusten saatavuuteen. Tutkimukseen osallistuessa kannattaakin varata reilusti aikaa. Myös puhelinpalveluiden odotetaan ruuhkautuvan.

Keusoten alueen kaikki näytteenottopisteet ovat suljettuina. Listaus avoinna olevista pisteistä on täällä.

Keusoten alueen kuvantamispisteet varaudutaan tarvittaessa sulkemaan. Mikäli pisteet ovat auki, on palveluissa odotettavissa ruuhkaa. Avoinna olevat kuvantamispisteet löydät täältä.

Lisätietoja lakon vaikutuksista HUSin palveluissa voi seurata täältä.