Kela on lähettänyt kymmenille tuhansille asiakkaille kirjeitä ja päätöksiä, joiden liitteet ovat puutteellisia. Tulostushäiriön vuoksi liitteiden parilliset sivut ovat tyhjiä. Kelan kirjeiden ja päätösten liitteitä on postitettu puutteellisina 21. maaliskuuta alkaen, kertoo Kela tiedotteessaan.
Tiedotteen mukaan tämä tulostusvirhe ei koske toimeentulotuen kirjeitä ja päätöksiä.
Tulostusvirhe selvisi Kelalle sen asiakkailta saaman palautteen vuoksi. Asiakkaille olivat lähteneet vain parittomat sivut. Tiedotteen mukaan puutteellinen liite voi olla esimerkiksi kirjeen mukana lähetetty hakemuslomake.
Jos on jo ehtinyt lähettää Kelaan virheellisesti tulostuneen lomakkeen, ei henkilön tarvitse itse tehdä mitään. Jos tarvetta on, Kelan työntekijä pyytää tarvittaessa lisätietoja.
Kela neuvoo, että OmaKelasta voi tarkistaa, pystyykö hoitamaan asian sähköisesti. .
– Jos asiaa ei voi hoitaa sähköisesti OmaKelassa ja kyse on hakemuslomakkeesta, voi paperisen lomakkeen tulostaa Kelan verkkosivuilta ja postittaa sen Kelaan. Lomakkeita saa myös kaikista Kelan palvelu- ja asiointipisteistä. Kelan asiakaspalvelusta voidaan myös pyynnöstä postittaa hakemuslomake, opastaa Kela tiedotteessaan.