Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjaston peruskorjaus etenee aikataulussa ja budjetissa – vain ulkoseinät ja vesikatto jäävät ennalleen

Nurmijärven pääkirjaston peruskorjauksen tilanne näyttää valoisalta. Kirjaston väki päässee täyttämään runsaan kilometrin pituisia kirjahyllyjä elokuussa.

– Remontti on edennyt aikataulussa, ja toivomme, että ovet avautuvat asiakkaille lokakuun aikana, sanoo kirjastonjohtaja Anu Sorvali.

– Aikataulussa ja budjetissa ollaan, vahvistaa hankkeessa tilakeskuksen projektijohtajana toimiva rakennuttajainsinööri Hemmo Saartoala.

Hankkeen budjetti on reilut 4,5 miljoonaa euroa. Ensimmäinen peruskorjausta koskeva hankesuunnitelma laadittiin yli 10 vuotta sitten.

Peruskorjauksen myötä 1984 rakennettu pääkirjasto käy läpi täydellisen muodonmuutoksen.

Vain ulkoseinät ja pari vuotta sitten kunnostettu vesikatto jäävät ennalleen.

Silmiinpistävin uudistus remontin keskellä on kirjastosaliin rakennettu parvi. Sinne sijoitetaan kotiseutukokoelma ja Aleksis Kivi -kokoelma.

Kirjasto käy läpi täydellisen muodonmuutoksen.

Parvelle oli varaus jo kirjaston alunperin suunnitelleen arkkitehti Saara Juolan suunnitelmissa, mutta se jäi ilmeisesti kustannussyistä toteuttamatta.

– Löysimme jopa parvelle tehdyt valmiit tukianturat. Ne varmistettiin porauksilla ja vahvistettiin, kertoo Hemmo Saartoala.

Parven alle tulee nuorille tila, jossa he voivat pelata ja viettää aikaa. Päivisin tuossa tilassa pidetään kirjavinkkauksia ja kirjastonkäytön opetustunteja.

Entinen käsikirjasto otetaan tapahtumakäyttöön. Tilan valot ja äänentoisto rakennetaan tarkoitukseen sopiviksi.

– Kirjasto ja esimerkiksi paikalliset yhdistykset voivat järjestää siellä kaikille avoimia, maksuttomia tapahtumia. Tilassa voidaan järjestää myös työpajoja, Anu Sorvali sanoo.

Tapahtumatilan taakse tulee hiljainen opiskelutila. Luvassa on myös 12 hengen kokoustila, jota yhdistykset ja muut toimijat voivat varata. Galleria Ville ja lehtisali säilyvät entisellään, mutta niiden valaistusta ja tekniikkaa parannetaan.

Väritykseltään kirjastosta tulee vaalea- ja murrettusävyinen musiikkiosastoa ja tapahtumatilaa lukuun ottamatta.

Pääkirjastoon tulee myös omatoimikirjasto.

– Se lisää käyttöaikaa viikonloppuihin ja iltoihin. Omatoimikirjasto otetaan käyttöön syksyn aikana, kunhan on ensin varmistettu, että talon tekniikka toimii ja henkilökunta itse osaa käyttää sitä, Sorvali kertoo.

Omatoimikirjasto toimii ainakin aluksi rajatulla alueella, jonne on sijoitettu varausten noudot ja uutuuskirjat. Kirjastoon tulee nyt myös palautusautomaatti.

Projektijohtaja Saartoalan mukaan vammaiset kirjastonkäyttäjät on huomioitu hyvin peruskorjauksen suunnittelussa.

– Kuulovammaisille on langaton induktiosilmukkajärjestelmä ja näkövammaisille äänimajakka, jossa on käyttäjälle ilmainen pääte applikaatio. Parvelle kuljettavassa hississä on huomioitu vammaiskäyttömahdollisuus, hän kertoo.

Hankkeessa on huomioitu myös sähköautojen latausmahdollisuus.

Peruskorjauksen suunnitellut arkkitehti Eeva Korhonen saa Anu Sorvalilta täydet kiitokset.

– Tiukasta aikataulusta huolimatta hän on ehtinyt kuunnella henkilökuntaa ja hänen kanssaan on ollut miellyttävää ja vaivatonta tehdä yhteistyötä.