Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Terveysaseman vaihtoilmoitukset hoituvat jatkossa myös sähköisesti Keusoten alueella

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) terveysaseman vaihtoilmoituksen voi tehdä nyt myös sähköisesti.

Sähköinen terveysaseman vaihto on avoinna 24/7 ja mahdollistaa palvelun helpon saatavuuden.

Julkisen terveydenhuollon asiakkaalla on oikeus valita hoidosta vastaava terveysasema terveydenhuoltolain nojalla.

– Keusote kehittää askeleittain sähköisen asioinnin palveluja. Koronapandemian aikana on jouduttu rajoittamaan asiointia toimipisteissä ja paperisten ilmoitusten toimittamisessa on ollut hankaluutta. Uskon, että sähköisen asioinnin mahdollisuus helpottaa ja selkeyttää myös terveysasemavaihtoilmoitusten tekemistä. Asiointi lähipisteissä on edelleen mahdollista, toteaa palvelujohtaja Susanna Pitkänen tiedotteessa.

Terveysaseman voi valita oman kotikunnan perusteella, mutta myös kaikista Suomen julkisista terveysasemista. Kerrallaan voi olla kuitenkin vain yhden terveysaseman asiakkaana. Valittu terveysasema tuottaa valtaosan perusterveydenhuollon palveluista, kuten lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanoton, neuvolapalvelut, hammashoidon ja kuntoutuspalvelut.

Sähköisen palvelun avulla voi vaihtaa terveysasemaa Keusoten alueen sisällä, ilmoittaa vaihtamisesta Keusoten alueen terveysasemalle ja ilmoittaa vaihtamisesta pois Keusoten alueen terveysasemalta. Terveysaseman vaihtoilmoitus on sitova ja voimassa toistaiseksi. Uuden muutoksen voi tehdä aikaisintaan yhden vuoden kuluttua tai kotikunnan muuttuessa.