K-kauppojen hyllyihin uusi valmisruoka, jossa on esimerkiksi liian rumia tomaatteja – "Valmistetaan raaka-aineista, joita toivoisimme, ettei meillä olisi"

K-kauppojen hyllyihin ilmestyy huhtikuussa uusi valmisruoka, jonka valmistusmäärä riippuu hävikin määrästä. Hyvis-tomaattijuustokeiton valmistukseen käytetään K-ryhmän keskusvaraston hävikkitomaatteja ja Juustoportin ylijäämäjuustoa.

– Lähtökohta hävikkituotteissa on hieman nurinkurinen, sillä ne valmistetaan raaka-aineista, joita toivoisimme ettei meillä olisi. Haluamme kuitenkin hyödyntää väistämättä jäävän hävikin fiksulla tavalla, sanoo tiedotteessa Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Hänen mukaansa tomaatteja myydään niin paljon, että hävikkiäkin kertyy. Uuteen keittoon päätyvät tomaatit esimerkiksi ovat kolhiintuneet matkalla kauppaan tai eivät muuten täytä ulkonäköstandardeja.

Ulkonäkö on myös monen keittoon päätyvän juustonpalan hyllystä hylkäämisen takana. Markkinoinnista vastaava johtaja Niklas Keski-Kasari kertoo tiedotteessa, että kyseessä ovat esimerkiksi halkeilleet juustot.

Hävikkikeiton valmistaminen on osa K-ryhmän tavoitetta puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2019 tasoon. Hävikkitavoite puolestaan liittyy K-ryhmän ilmastotavoitteisiin eli pyrkimykseen olla hiilineutraali vuonna 2025.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut