Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi Mantaqa-rikollisryhmittymän jäseniä koskevan marihuanan maahantuontia koskevan rikoskokonaisuuden esitutkinnan. Pääosin suomalaisista koostuneen rikollisryhmän epäillään hankkineen Albaniasta suuren määrän marihuanaa, joka toimitettiin Espanjan kautta Suomeen postin toimittamana, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
− Yhteensä Suomeen lähetettiin tammikuun lopun ja helmikuun aikana noin 70 kg marihuanaa. Kyseisen määrän katukauppa-arvo Suomessa olisi ollut arviolta noin 700 000 euroa. Poliisi onnistui takavarikoimaan marihuanasta 13 kg, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisin tiedotteessa.
Marihuanan vastaanottajana Suomessa toimi Albaniasta Suomeen lähetetty mies.
Mikko Minkkinen, rikoskomisario
Marihuanan maahantuonnin pääepäiltyjä on neljä. Heistä kahta, vuosina 1995 ja 1996 syntynyttä miestä epäillään marihuanan tilaajiksi. Lisäksi vuosina 1993 ja 1997syntyneiden miesten epäillään osallistuneen marihuanan pakkaamiseen ja eteenpäin levittämiseen Suomessa. Näiden pääepäiltyjen lisäksi juttukokonaisuudessa epäillään viittä muuta henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta. Kahta henkilöä epäillään törkeän huumausainerikoksen lisäksi törkeästä ampuma-aserikoksesta.
− Marihuanan vastaanottajana Suomessa toimi Albaniasta Suomeen lähetetty mies, joka vastaanotti postipaketit väärennetyillä henkilöllisyystiedoilla. Mies otettiin kiinni Vantaan Tikkurilasta asunnosta, jonka oli vuokrannut yksi pääepäillyistä. Asunnosta takavarikoitiin 12 kg marihuanaa, jatkaa Minkkinen.
Esitutkinnassa mies kertoi tulleensa Suomeen tammikuun puolessa välin etsimään töitä. Suomeen saapuessaan hänen luokseen oli tullut lentokenttähotellin pihalla albaniaa puhuva mies, joka tarjosi hänelle asuntoa.
Marihuanan Suomeen saapumisen jälkeen se pakattiin pienempiin vakuumipusseihin Nurmijärvellä sijaitsevassa teollisuushallissa. Tämän jälkeen marihuana myytiin eteenpäin muun muassa Vantaalla, Keravalla ja Helsingissä.
Tutkintavankina juttukokonaisuudessa on ollut yhteensä kahdeksan henkilöä. Tutkintavankeuden aikana yksi pääepäillyistä yritti toimittaa toisen rikosasian pääkäsittelyn yhteydessä kirjeitä toiselle pääepäillyistä. Kirjeessä muun muassa käskettiin laittamaan miehet käymään yhden kanssaepäillyn luona, koska tämä oli kertonut tapahtumista esitutkinnan aikana.