Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

MTV: "Lakkauttamiset hankaloittavat kiellettyjen ryhmien toimintaa" – Yksittäiset ihmiset ovat kuitenkin jatkaneet rikoksien tekemistä, sanoo poliisitarkastaja

Viranomaisten näkökulmasta rikollisryhmien lakkauttaminen on toiminut, vaikka ei se ole suoranaisesti estänytkään niiden jäseniä jatkamasta rikollista toimintaa. Asiasta kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen MTV:n haastattelussa.

–  Lakkauttamiset hankaloittavat kiellettyjen ryhmien toimintaa. Ne kertovat myös siitä, että yhteiskunnan rakenteet toimivat ja viestivät kansalaisille turvallisuutta, Pöyhönen sanoo.

Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntijan Sami Peltovuoman mukaan lakkauttamiset vähentävät rikollisryhmien vetovoimaa. Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa alkaa keskiviikkona oikeudenkäynti moottoripyöräjengi Cannonballin lakkauttamisesta.

– Varsinkin nuoremmille rikosalttiille ihmisille se, että saa liivit päälleen, vaikuttaa merkittävästi halukkuuteen liittyä rikollisjärjestöön, Peltovuoma sanoo.

Jengien kieltämisellä ei ole pystytty kuitenkaan vaikuttamaan yksittäisten henkilöiden toimintaan.

– Tietysti on sanomattakin selvää, että UB:hen kuuluneet eivät ole lopettaneet rikollista toimintaa ja elämäntapaa. Se jatkuu, ja jossain määrin näitä UB:n väreihin liittyviä asioita on tullut poliisille edelleen vastaan, Pöyhönen kommentoi.