Nurmijärveläiset maailmalla | "Näin pitkään ei yhdessä paikassa ole pysytty" – Lauri Lehtinen päätyi monen mutkan kautta Viroon

Lauri Lehtinen päätyi Klaukkalasta perheineen useiden maiden kautta Viroon.

Lauri Lehtinen on kotoisin Klaukkalasta. Hän aloitti koulunkäynnin Klaukkalan ala-asteella ja siirtyi sen jälkeen upouuteen Syrjälän kouluun sen valmistuessa. Oppilaat saivat kuoria omat pulpettinsa tehtaan pakkauksista. Klaukkalan yläasteen jälkeen Lehtinen kävi SYK:n lukion Helsingissä. Sitten oli vuorossa armeija, jonka jälkeen Lehtisen elämässä kuuluikin ulkomaiden kutsu.

Mormoniperheessä kasvaneelle nuorelle miehelle tyypilliseen tapaan hän lähti kahdeksi vuodeksi lähetystyötehtäviin kirkon hänelle osoittamaan paikkaan, joka Lehtisen kohdalla oli Ruotsi. Nuo vuodet kuluivat Tukholmassa, Göteborgissa ja Skoonessa, ja sinä aikana tutuksi tulivat niin ruotsin kieli kuin monet paikalliset kirkon jäsenet. Yksi heistä saikin Lehtisen palaamaan Ruotsiin pian lähetystyöstä kotiinpaluun jälkeen. Seurustelu ruotsalaisen Janan kanssa vakiintui ja kotikunnaksi tuli Haninge Tukholman eteläpuolella.

Tätä seurasi lääketieteen informatiikan opinnot Tukholman Karolinska instituutissa ja Kuninkaallisessa Teknillisessä Korkeakoulussa, opiskelijaelämän rahoitus osa-aikaisena bussi- ja metrokuskina Tukholman keskustassa sekä avioituminen Janan kanssa.

–  Opintojen jälkeen aloitin työyt ohjelmistoalalla. Työnantajan osti lopulta saman alan amerikkalainen tekijä, ja sitä kautta tarjoutui mahdollisuus kokeilla elämää USA:ssa, Lehtinen sanoo.

Perhe, johon oli tällä välin syntynyt kaksi lasta, tarttui tilaisuuteen siinä uskossa, että he palaisivat Ruotsiin kahden vuoden jälkeen.

Reissusta tuli kuitenkin kuuden vuoden mittainen.

Juurista ei voi vielä puhua.

– Jatkoin töitä ohjelmistokehittäjänä, ensin Coloradon Denverissä, jossa syntyi myös kolmas lapsi, sitten Utahin Salt Lake Cityssä ja viimein Manhattanilla New Yorkissa, Lehtinen kertaa.

Samaan aikaan hän kehitti omia nettisovelluksia, joista eräällä oli hyvää vauhtia kasvava maailmanlaajuinen käyttäjäkunta, ja jonka turvin tarjolla oli mahdollisuus ryhtyä päätoimiseksi yrittäjäksi. Perheen viisumit ja sairausvakuutus olivat kuitenkin tiukasti riippuvaisia Lehtisen työsuhteesta, mikä teki Eurooppaan paluusta ajankohtaisen.

Perhe päätti lopulta jatkaa expat-elämäänsä Tallinnassa. Päätökseen vaikuttivat erityisesti Viron omalaatuinen verojärjestelmä, ja kätevät yhteydet niin Helsinkiin kuin Tukholmaankin.

– Konttiin pakattiin Amerikassa kertynyt irtaimisto ja Denverissä hankittu periamerikkalainen Chevrolet Suburban auto. Kansainvälinen elämä kulminoitui hauskasti ensimmäisen Tallinnasta Suomeen tehdyn matkan yhteydessä, kun poliisi satamassa pysäytti ja tarkasteli Suomen kansalaisen virolaista henkilökorttia, ruotsalaista ajokorttia ja silloin vielä amerikkalaisrekisteröityä ajoneuvoa, Lehtinen muistaa.

Tänä vuonna Tallinnaan muutosta tulee kahdeksan vuotta. Vuokrakämppä on vaihtunut omistusasuntoon. Lehtinen myi aikanaan oman yritystoimintansa kanadalaiselle yhteistyökumppanille, ja meni töihin kahden virolaisen perustamaan TransferWise -nimiseen yritykseen. Perheen 16-, 14- ja 11-vuotiaat lapset kuuluvat Tallinnan Euroopa Koolissa pisimpään viipyneisiin oppilaisiin, ja suunnitelmissa onkin pysyä Tallinassa ainakin kunnes lapset saavat koulunsa käytyä.

– Juurista ei voi vielä puhua, mutta näin pitkään ei yhdessä paikassa ole pysytty sitten Suomesta lähdön.

Täysi integroituminen vaatisi panostusta kielen opiskeluun. Viron kielen osaamista ei aluksi nähty tärkeänä, koska maassa oleskelun ei oletettu kestävän kovin pitkään.

– Englannilla pärjää täällä vuosi vuodelta paremmin, joskin se rajaa kanssakäymisiä eräänlaiseen kuplaan, Lehtinen sanoo.

Ensimmäinen varsinainen syy oppia puhumaan viroa syntyi Lehtiselle viime vuonna hänen seuratessa nykyään Espoossa asuvan siskonsa esimerkkiä hankkiessaan harrastusmielessä ryhmäliikuntaohjaajalisenssin. Tätä nykyä kaksi viikoittaista Les Mills Bodypump tuntia vanhan kaupungin laitamilla sijaitsevassa Meriton Spordiklubissa vedetään siis enenevässä määrin viroksi.

Lehtisen lapsuudenkoti on Klaukkalassa, missä hänen vanhempansa edelleen asuvat. Kotikunnassa tulee vierailtua useita kertoja vuodessa. Tallinnan keskustassa elävän perheen käyttämät palvelut ovat pääosin kävelyetäisyydellä, ja siellä joukkoliikennekin on ilmainen. – Suomeen lähdetään kuitenkin edelleen samalla autolla, jolla tuli ajettua myös Amerikan mantereen poikki, ja ensimmäinen pysäkki sataman jälkeen on yleensä Klaukkala King. Paluumatkalla koukataan Klaukkalan ruokakauppojen kautta, Lehtinen sanoo.

Vinkkaa haastateltavaa: nurmijarven.uutiset@media.fi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut