Finanssiala ry:n (FA:n) johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila sanoo, että kotitalouksien asunnonhankintaa ei tule vaikeuttaa esimerkiksi tulosidonnaisella velkakatolla, jota Suomen Pankki on ehdottanut.
Suomen Pankki totesi keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa, että kotitalouksien velkaantumiselle pitää asettaa rajoja.
– Suomalainen finanssiala haluaa olla mukana tukemassa kotitalouksien mahdollisuuksia hallita omaa talouttaan paremmin ja siten ehkäistä ylivelkaantumista. On kuitenkin muistettava, että viranomaisilla on jo työkalupakissaan keinoja ylivelkaantumisen hillintään ja uusia on parhaillaan valmisteilla. Niiden päälle ei enää tarvita lisää, Finanssiala ry:n Veli-Matti Mattila toteaa tiedotteessa.
Tuoreen kansalaiskyselyn mukaan maailmanpoliittinen tilanne sekä inflaation kiihtyminen ja korkojen nousu ovat lisänneet varovaisuutta muun muassa oman asunnon hankintaan.
Kyselyn mukaan 45 prosentilla kansalaisista harkinta-aika on pidentynyt tai suunnitelmista on kokonaan luovuttu omien henkilökohtaisten investointien suhteen. Norstat Oy:n Finanssialalle huhtikuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi 2 011 henkilöä.
– Nyt erityisesti on pidettävä huolta, että Suomen talouden kasvu jatkuu ja kotitaloudet investoivat pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista huolimatta. Tässä vakavaraisen finanssialan rooli rahoittajana ja riskien jakajana on suuri, Mattila korostaa.
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä.