Keusote ottaa käyttöön palvelusetelin, jonka avulla ikäihminen voi hankkia hoitoa ja hoivaa silloin, kun asuminen omassa kodissa ei ole enää mahdollista avopalveluiden turvin ja ikäihminen tarvitsee tuetumpaa asumista, eikä hänellä ole säännöllistä yöhoidon tarvetta, Keusote kertoo tiedotteessaan.
Palvelusetelillä asiakas voi hankkia hoitoa, hoivaa ja ateriat. Palveluita hankitaan hoivakodeilta, jotka Keusote on hyväksynyt palvelusetelituottajiksi. Keusote määrittelee palvelusetelille arvon, joka voi enintään olla 86 euroa vuorokaudelta. Palvelusetelin arvoon vaikuttavat asiakkaan tulot.
– Palvelusasumisen palveluseteli on asiakkaalle vaihtoehtoinen tapa saada tarvitsemansa palvelut myös Keusoten ulkopuolelta, mikäli palveluasumisen tuottajia hakeutuu Keusoten palvelusetelituottajiksi. Asiakkaalle tulee mahdollisuus valita laajemmasta tarjonnasta kuin nyt, toteaa palvelusetelin käyttöönottoa koordinoiva esimies Tuija Nuutinen tiedotteessa..
Ensivaiheessa tavoitteena on lisätä palveluseteleiden käyttöä ikääntyneiden ja vammaisten palveluissa.
Keusote on ottanut käyttöön vuonna 2021 Palse.fi -palvelusetelijärjestelmän. Uuden järjestelmän käyttöönotolla on yhtenäistetty myönnettävien palveluseteleiden sisältö, arvo ja myöntämisperusteet. Samalla tarjotaan asiakkaille tasalaatuisempaa palvelua kaikissa Keusoten jäsenkunnissa.
Palveluseteli on jo käytössä kotiapupalvelussa, omaishoidon lakisääteisessä vapaassa, säännöllisessä kotihoidossa, vammaispalvelulain mukaisessa henkilökohtaisessa avussa ja ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa.