Valtakunnallisella pyöräilyviikolla kannustetaan ihmisiä pyöräilemään

Kunta järjestää pyöräilyviikolla 6.–15. toukokuuta kampanjan ”Nurmijärvi tutuksi pyöräillen”, ja on julkaissut kampanjaan liittyvän pyöräilyviikko-sivuston. Sivustolta löytyy tietoa ja vinkkejä pyöräilyviikon teemapäivistä sekä taajamakarttoja, joissa on esitelty erilaisia kohteita, joihin voi pyöräillä turvallisesti – vaikka koko perheen voimin.

Julkaisemalla Instagramissa omalta pyöräilyreitiltä tai taajamakartan kohteilta otetun kuvan ja käyttämällä hashtageja #nurmijarvipyorailee ja #nurmijarvi, osallistuu kilpailuun, jonka pääpalkintona on pyöräilysafari.

Pyöräilyviikon tavoitteena on lisätä pyöräilyä ja ihmisten tietoisuutta pyöräilyn hyödyistä sekä kannustaa ihmisiä pohtimaan omia liikkumisvalintojaan. Pyöräilyviikkoa poljetaan tänä vuonna pääteemalla ’’Jokaisella on oikeus turvalliseen pyöräilyyn’’.

Pyöräilyviikko sisältää kymmenen erilaista teemapäivää. Tutustu teemapäiviin.

Instagram-kilpailuun voi osallistua ottamalla kuvan pyöräilyviikon aikana oman pyöräilyreitin varrelta tai taajamien kartoille merkityiltä rasteilta. Kuva jaetaan Instagramissa, ja käytetään hashtageja #nurmijarvipyorailee ja #nurmijarvi.

Instagramissa kuvia jakaneiden ja hashtageita käyttäneiden kesken arvotaan Nurmijärveläisen E-MTB SAFARIN järjestämä pyöräilysafari sekä Rajamäen uimahallin tarjoama kuukauden ”Hyvä olo”-paketti, joka sisältää ryhmäliikunnan, kuntosalin ja uinnin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut