Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Perttulan Vesiosuuskunta hakee yhdistymistä Nurmijärven Vesilaitokseen – tavoiteajankohta vuoden 2022 loppu

Perttulan vesiosuuskunnan osuuskuntakokous kokouksessaan 28.4. päätti yksimielisesti hakea toiminnan yhdistämistä Nurmijärven Vesi -liikelaitokseen, vesiosuuskunnan tiedotteessa kerrotaan.

– Vesiosuuskunnan ylimääräinen kokous määritteli jo joulukuussa 2018 tavoitteeksi yhdistymisen, mutta silloin ei varsinaista liittymispäätöstä tehty, vaan annettiin hallitukselle valtuudet yhdistymisen selvittelyyn. Osuuskunnan hallitus on vuosien aikana valmistellut asiaa. Kevään aikana tehdään viimeiset sijoituslupasopimukset ja uusitaan käyttösopimukset ajan tasalle, tiedotteessa sanotaan.

Nurmijärven kunnan vesihuoltosuunnitelman mukaan vesiosuuskunnalla on mahdollisuus liittyä kunnalliseen vesilaitokseen niin halutessaan. Suunnitelmaan liittyvät ehdot, muun muassa velattomuus, on Perttulan osuuskunnan kohdalla toteutunut jo vuonna 2020. Teknisiä ja muita asioita selvitetään tulevan kesän ja alkusyksyn aikana.

Tiedotteen mukaan kunnanjohtaja Outi Mäkelän ja vesilaitoksen johtaja Päivi Kopran kanssa pidetyssä palaverissa on sovittu yhdistymisen tavoitepäivämääräksi 31.12.2022.

Perttulan vesiosuuskunta on Nurmijärvellä toimivista osuuskunnista suurin. Perttulassa on verkostoon liittynyt yli 200 kiinteistöä. Vettä ja jätevettä toimitetaan vuodessa n. 23.000 m3. Käyttövesi tulee Kiljavan vedenottamolta ja jätevedet ohjataan vesilaitoksen runkoputkea pitkin Klaukkalan jätevedenpuhdistamolle.

Osuuskuntakokouksessa valittiin uudet jäsenet osuuskunnan hallitukseen. Erovuorossa olivat Petri Honkala ja Arto Laaksonen, lisäksi Markku Lindfors ei ollut enää vaalikelpoinen. Arto Laaksonen valittiin uudelleen ja uusiksi varsinaisiksi jäseniksi valittiin Enrico Battilana ja Veijo Pursiainen. Hallituksessa jatkavat Pauli Alexiew, Kari Anttila ja Hannu Toikkanen. Varajäseniksi valittiin Leena Kaarni, Lauri Airikkala, Jari Kajolinna, Tarmo Lindholm, Pertti Mikkola ja Esko Vuorenmaa.

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan 7.5. hallituksen puheenjohtajaksi Veijo Pursiaisen, varapuheenjohtajana jatkaa Kari Anttila. Hallituksen ulkopuoliseksi sihteeriksi valittiin Markku Lindfors.