Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hovioikeus piti "Enon" tuomion 26 seksuaalirikoksesta voimassa – Kohta 70-vuotias mies istuu 13 vuotta vankeudessa

Helsingin hovioikeus on pitänyt ennallaan vuonna 1954 syntyneen Mohamed Al Fatimin käräjäoikeudesta saaman 13 vuoden vankeusrangaistuksen yhteensä 26 seksuaalirikoksesta. Al Fatimia kutsuttiin nimellä "Eno".

Käräjäoikeus antoi tuomionsa joulukuussa 2020. Huomiota sen yhteydessä herätti esimerkiksi Al Fatimille tehty mielentilatutkimus. Miehen persoonallisuus oli katsottu häiriintyneeksi ja hänellä todettiin korostuneet psykopaattiset piirteet. Tämän lisäksi Al Fatimi kärsi voimakkaasta päihdeongelmasta.

Hovioikeus pääosin pysytti käräjäoikeuden tuomion katsoen vastaajan syyllistyneen yhteensä 26 rikokseen. Rikosnimikkeinä on kaksi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, törkeä raiskaus, neljä raiskausta, kuusi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksen yritys, kolme pakottamista seksuaaliseen tekoon ja muita vähäisempiä rikoksia.

Hovioikeus hylkäsi yhden lapsen seksuaalisen hyväksikäytön näyttämättömänä ja yhden huumausainerikoksen vanhentuneena sekä teki joissakin syytekohdissa vähäisiä muutoksia syyksilukemiseen.

Vahingonkorvauksia ei kohtuullistettu. Al Fatimi on velvoitettu maksamaan asianomistajille vahingonkorvauksia yhteensä noin 87 000 euroa korkoineen.