Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ilman lupia sähkötöitä tehneelle ehdollista – mies väitti antaneensa todistuksen pilailumielessä vasta lopetettuaan työt

Vähän yli nelikymppinen mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen hänen tehtyään sähkötöitä ilman tarvittavia lupia. Mies valitti asiasta hovioikeuteen, mutta se ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.

Mies oli vuoden 2021 tammikuussa erehdyttänyt autoliikkeen henkilökuntaan kuuluvaa esittämällä väärän asiakirjan, jonka perusteella mies olisi oikeutettu tekemään lakisääteisesti luvanvaraisia sähkötöitä. Tämän perusteella liike oli palkannut miehen tekemään sähkötöitä ja maksanut palkkaa 500 euroa. Menettelyllään mies oli aiheuttanut autoliikkelle 4 714 euron taloudellisen vahingon virheellisesti tehtyjen sähkötöiden korjauskustannuksina.

Mies aiheutti 4 714 euron vahingon.

Mies oli myös valmistanut väärän asiakirjan tai käyttänyt väärää asiakirjaa harhauttavana todisteena kelpoisuudestaan sähkötöiden tekijänä.

Syytteet mies kiisti sanomalla, että hän ei ole antanut ymmärtää, että hänellä olisi oikeus tehdä luvanvaraisia sähkötöitä. Todistuksen hän sanoi antaneensa pilailumielessä vasta lopetettuaan työt. Autoliikkeen omistamassa huoneistossa asuvat vuokralaiset olivat sanoneet, että huoneiston sähköt vaativat kiireellistä korjaamista. Nyt tuomion saanut mies oli ilmoittanut voivansa tehdä ne. Pätevyystodistuksen antaminen viivästyi ja lopulta selvisi, että se ei ollut aito.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen petoksesta ja väärennyksestä 40 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Koeaika päättyy 17.12.2023. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottama 500 euron taloudellinen hyöty ja maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun. Yritykselle mies joutuu korvaamaan 3 802 euron vahingon korkoineen.

Juttua muokattu 25.5. klo 13:23. Vaihdettu otsikkoon ehdotonta sanan tilalle ehdollista.