Vanhojen ja keski-ikäistenkin kannattaa edelleen ottaa kolmas koronarokotus, vaikka olisivat altistuneet omikron-tartunnalle. Näin näkee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek.
– Suurin riski on iäkkäillä ihmisillä. Mitä vanhempi ihminen on, sitä lyhytkestoisempi hänen suojansa vakavaa koronatautia vastaan on. Riski nousee sieltä 50 ikävuodesta alkaen.
Nuorille ja perusterveille sen sijaan riittää Nohynekin mukaan hyvin kaksi rokotuskertaa, jos takana on myös omikron-tartunta.
– Työikäiselle terveelle ihmiselle kahden ja kolmen annoksen saamisen välillä ei suojatehon kannalta ole juurikaan eroa, kun katsotaan vakavaa tautia, teho-osastoa ja kuolemaa.
Lieviltä oireilta tai tartunnalta rokotus suojaa omikron-aikana heikommin.
– Tiedetään, että omikron väistää tehokkaasti rokotteiden synnyttämää vasta-ainesuojaa ja suoja tartuntaa vastaan on lyhytaikainen.
Hybridi-immuniteetti näyttää erittäin hyvältä.
Jos ei kuulu riskiryhmään, on sairastanut omikronin eikä ole vielä ottanut kolmatta rokotusta, kannattaa nyt Nohynekin mukaan odottaa THL:n seuraavaa suositusta.
– Odotamme, että viimeistään kesäkuun lopussa tiedettäisiin, koska (omikroniin) räätälöityjä rokotteita saadaan. Se vaikuttaa sitten syksyn suosituksiin.
Tässä vaiheessa Nohynek ei halua vielä ennakoida, onko syksyllä tulossa esimerkiksi laajoja uusia rokotuskierroksia.
– En lähtisi kauheasti vielä spekuloimaan. Katsotaan, mitä viruksia Suomeen tulee ja miten hyvin nykyiset rokotteet suojaavat vakavalta taudilta ja mitkä ryhmät rokotteita tarvitsevat.
Nuoret aikuiset eivät kovin innokkaasti kolmannelle piikille lähteneetkään: 18–24-vuotiaista kolmas rokotus on runsaalla 30 prosentilla, 25–29-vuotiaista vajaalla 36 prosentilla. Yli 50 prosenttiin päästään vasta 40 vuotta täyttäneissä.
Yksi syy alhaisiin prosentteihin nuorissa ikäryhmissä voi olla juuri se, että moni on jo sairastanut koronataudin.
– Suositus on ollut se, että sairastettu tauti on verrannollinen yhteen rokotusannokseen. Jos taudista on kuitenkin kulunut paljon aikaa tai on paljon lääketieteellisiä riskejä, täytyy tietysti arvioida tilanne uudestaan, Nohynek sanoo.
Neljänsiä rokoteannoksia suositellaan toistaiseksi vain 80 vuotta täyttäneille, pitkäaikais- ja kotihoidossa oleville sekä vakavasti immuunipuutteisille.
Kahden rokotuksen ottamista Hanna Nohynek suosittelee edelleen kaikille täysi-ikäisille – vaikka taustalla olisikin koronatauti,
– Tiedämme, että yhden rokotusannoksen vaikutus ei ole kovin pitkäaikainen, mutta kaksi rokotusta antaa jo erittäin hyvän suojan vakavaa tautia vastaan. Kolmas annos nostaa vasta-ainetasoja edelleen korkeammalle.
Vaikka olisi sairastanut koronataudin lievänä kokonaan ilman rokotuksia, ei ole varmaa, että seuraavakin tartunta olisi lievä. Hänen mukaansa sairastuneissa on suhteellisesti eniten rokottamattomia tai vain yhden rokotuksen saaneita.
– Hybridi-immuniteetti – eli että on sekä sairastettu rokotus että sairastettu tauti – näyttää erittäin hyvältä verrattuna siihen, että olisi vain rokotus tai vain sairastettu tauti, Nohynek sanoo.
On vielä kysymysmerkki, ylläpitääkö omikron-tartunta suojatehoa yhtä hyvin ja pitkään kuin aiemmat virusmuunnokset.