Suomen kaasuyhtiö Gasumin arvion mukaan maakaasun tulo Venäjältä loppunee joko myöhään perjantaina 20.5. tai lauantaina 21.5., yhtiö kertoo tiedotteessa.
Gasum ei ole tiedotteen mukaan saanut mitään tietoa asiasta Gazprom Exportilta eikä venäläiseltä siirto-operaattorilta.
Gasum jatkaa edelleen varautumista tilanteeseen yhdessä asiakkaidensa sekä kansallisesta huoltovarmuudesta vastaavien viranomaisten kanssa.
Gasum pyrkii alkavalla kesäkaudella varmistamaan suomalaisten maakaasuasiakkaidensa kaasun saatavuuden Balticconnector-yhdysputken kautta muista hankintalähteistä. Siirtokapasiteettiin liittyvät rajoitteet voivat kuitenkin tehdä tästä haasteellista, yhtiö varoittaa.
Suomen kaasuyhtiö Gasum kertoi tiistaina Helsingin Sanomissa vievänsä maakaasua koskevan hankintasopimuksen välimiesmenettelyyn.