Valtuustoaloite: Muusikko Aki Sirkesalon kunniaksi tulisi nimetä tie tai teitä Klaukkalaan

Muusikko Aki Sirkesalon tai hänen taiteensa mukaan tulisi nimetä tie tai teitä Klaukkalassa. Asiasta on jätetty valtuustoaloite Nurmijärven kunnanvaltuustolle viime keskiviikkona.

Aloitteen jättivät Sami Virtanen (vihr.) ja Harri Lepolahti (sd.). He esittävät, että tie/teitä nimettäisiin Sirkesalon mukaan esimerkiksi Klaukkalaan tulevilla uusilla kaava-alueilla.

– Teiden nimeämisellä Nurmijärvi haluaa tuoda esille ja kunnioittaa Klaukkalassa asunutta Sirkesaloa ja hänen tuotantoaan, aloitetekstissä sanotaan.

Aki Sirkesalo menehtyi 42-vuotiaana lomamatkallaan Khao Lakissa Thaimaassa, jonne Etelä- ja Kaakkois-Aasian tsunami iski tapaninpäivänä 2004. Aki Sirkesalon syntymästä tulee heinäkuussa 2022 kuluneeksi 60 vuotta.

Laulajan mukaan on jo nimetty neljä katua hänen synnyinpaikassaan Akaassa. Ne sijaitsevat Akaanportin yritysalueella sekä E75-moottoritien ja ABC-liikenneaseman läheisyydessä. Tiet ovat nimeltään Sirkesalontie, Akinkuja, Levytie ja Musakuja. Sirkesalon omaiset antoivat hyväksyntänsä tien nimeämiselle Akaassa.

Aloitteessa todetaan, että tien/teiden mahdollisessa nimeämisessä on syytä kuulla Sirkesalon omaisia.

Sirkesalon hittejä ovat muun muassa Mustankipee, Seksuaalista häirintää sekä Kissanainen. Hän julkaisi uransa aikana viisi studiolevyä sekä yhden kokoelman. Sirkesalo toimi paitsi muusikkona myös musiikkitoimittajana.

Mainos: Intelligent Banker Aps

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut